McLarenit kaksoisvoittoon Espanjassa – Max Verstappenille jättirangaistus

McLarenin Oscar Piastri kaasutteli voittoon sunnuntaisessa Espanjan GP:ssä. Voitto on MM-sarjaa johtavalle australialaiselle uran seitsemäs.
Piastri petasi voittomahdollisuutensa jo startissa, kun hän kaasutti paalupaikalta kärkeen. Toiseksi lopulta sijoittunut Lando Norris epäonnistui startissa ja Max Verstappen pääsi kiihdyttämään edelle. Tämä takasi aussille helpon työn alussa repiä muutama sekunti kaulaa.
Norris onnistui ohittamaan Verstappenin ensimmäisen stintin lopussa, mutta voitosta britti ei kyennyt haastamaan. Verstappenin kohdalla kokeiltiin eriävää taktiikkaa ja hän vaikutti yhdessä kohtaa kisaa olevansa totinen uhka Norrisille, mutta vauhti ei lopulta kuitenkaan riittänyt.
Kilpailun loppuhetkillä saatiin vielä ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Kimi Antonellin Mercedes hyytyi radan varteen ja turva-auto veti letkan kasaan. Koko nippu tuli vielä hakemaan uudet renkaat, eikä Verstappenilla ollut enää pehmeintä seosta jäljellä, joten hän joutui taistelemaan loppukierrokset kovimmalla seoksella.
Hollantilainen olikin pulassa uusintastartissa ja viimeisessä mutkassa Red Bullin perä lähti piirtämään pääsuoralle tultaessa. Tämä avasi Charles Leclercille ohitusmahdollisuuden, jonka monacolainen käytti hyväksi.
Verstappenin kasetti ei kestänyt kilpailun loppuhetkillä. Hollantilainen raivosi ensin Leclercin kääntäneen häntä päin pääsuoralla, jonka jälkeen hölmöili George Russellin kanssa. Hallitseva mestari oli päästämässä britin edelleen aiemman tilanteen johdosta, kunnes keskellä mutkaa hän menikin takaisin kaasulle ja kopsautti Mercedeksen kylkeen.
– Mitä helvettiä?, ihmetteli Russell radioon.
Myöhemmin saman kierroksen aikana Verstappen päästi Russellin ohi ja tuomaristo laittoi hollantilaisen temput tutkintaan. Ruutulipun jälkeen Red Bull -tähdelle lätkäistiinkin kymmenen sekunnin aikasakko, joka pudotti hänet viidenneltä sijalta kymmenenneksi.
Russell lopulta ruutulipulla neljäs ja päivän isoihin yllättäjiin lukeutui viidenneksi ajanut Nico Hülkenberg. Saksalaiskonkari raahasi sveitsiläistiimin tekeleen huippusijalla maaliin ja ohitti vielä loppuhetkillä kuudenneksi jääneen Lewis Hamiltonin radalla.
Isack Hadjar oli seitsemäs ja ranskalaistulokas jatkaa omaa upeaa kauttaan RB:llä. Kahdeksanneksi ehti Pierre Gasly ja Fernando Alonso nappasi yhdeksännellä sijallaa kauden avauspisteensä.
Piastri kasvatti MM-johtonsa tallikaveri Norrisiin kymmeneen pisteeseen. F1-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Kanadassa. Espanjan GP:n alustavat lopputulokset alla.
Espanjan GP:n lopputulokset
- Oscar Piastri, McLaren
- Lando Norris, McLaren
- Charles Leclerc, Ferrari
- George Russell, Mercedes
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Isack Hadjar, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Max Verstappen, Red Bull
- Liam Lawson, RB
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Carlos Sainz, Williams
- Franco Colapinto, Alpine
- Esteban Ocon, Haas
- Oliver Bearman, Haas
Keskeyttäneet: Kimi Antonelli & Alex Albon
LUE LISÄÄ
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Monzaan luvassa hurja paalutaisto – päätösharjoituksessa minimaaliset erot
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- Erot kutistuivat Italian GP:n harjoituksissa – Kimi Antonelli tunaroi jälleen
- Sergio Perezin jättipalkasta iso paljastus
- Tuukka Taposelle viime hetken pettymys
- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Williams ryhtyi toimiin – vaatii FIA:lta selvennystä Sainzin rangaistuksesta
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Video: Lewis Hamiltonin rangaistukseen johtaneesta tilanteesta selvennys
- Erot kutistuivat Italian GP:n harjoituksissa – Kimi Antonelli tunaroi jälleen
- Ferrarilla unelma-alku Monzassa – punaiset liput häiritsi ajoja
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa