McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa

Espanjan GP -viikonlopun viimeiset vapaat harjoitukset on ajettu ja kärkiajan paineli MM-kärki Oscar Piastri.
Päätösharjoitus eteni vastaavaan tyyliin kuin viikonlopun aiemmat sessiot, eikä tiimeillä ja kuskeilla ollut älytön hoppu radalle. Barcelonan rata on kaikille varsin tuttu, sillä kyseessä on suosittu testirata, eikä säätöjen tai radan tuntuman hakemiseen tarvita yhtä paljon työtä kuin muualla. Noin vartin jälkeen alettiinkin vasta saamaan joitakin autoja baanalle.
Päätösharjoituksissa odoteltiinkin, että kello käy ja rata paranee, jotta loppuun päästään kokeilemaan aika-ajosimulaatioita. Ferrarin seitsenkertainen mestari Lewis Hamilton vaikuttaa olevan jälleen suurissa vaikeuksissa. Britti jäi tuloslistalla vasta yhdeksänneksi ja ero kärkeen venähti reilusti yli sekuntiin. Ferrarin kilpuri näyttää siltä Barcelonassakin, ettei se sovi vanhan mestarin räpylään.
– Alasvaihdot eivät toimi kunnolla. Jotain vikaa vaihteiden vaihdossa, antoi Hamilton palautetta session päätteeksi.
Kärkikolmikon täytti Lando Norris sekä Charles Leclerc ja erot olivat vielä varsin isoja. Esimerkiksi Norris teki ison virheen parhaalla kierroksellaan ja jäi tallikaveristaan runsaat puoli sekuntia. Suurin osa lopulta piilottelikin vielä vauhtiaan ja päätti jättää kaikki paukut iltapäivän aika-ajoihin.
Aika-ajot ovat ohjelmassa kello 17:00 Suomen aikaa. Päätösharjoitusten tuloslista alla.
Espanjan GP:n 3. harjoitukset
- Oscar Piastri, McLaren
- Lando Norris, McLaren +0,526
- Charles Leclerc, Ferrari +0,743
- George Russell, Mercedes +0,752
- Max Verstappen, Red Bull +0,988
- Isack Hadjar, RB +0,995
- Kimi Antonelli, Mercedes +1,018
- Fernando Alonso, Aston Martin +1,027
- Lewis Hamilton, Ferrari +1,140
- Liam Lawson, RB +1,250
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Carlos Sainz, Williams
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Lance Stroll, Aston Martin
- Pierre Gasly, Alpine
- Franco Colapinto, Alpine
- Esteban Ocon, Haas
- Alex Albon, Williams
- Oliver Bearman, Haas
LUE LISÄÄ
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan