Lando Norris näpäytti epäilijöitään – Mercedekselle katastrofi
Legendaarisen Monacon GP:n aika-ajot on ajettu ja paalupaikan ruhtinaskunnan kaduilla nappasi McLarenin Lando Norris. Brittikuski on nähty edellisen kerran paalulla kauden avanneessa Australian GP:ssä. Näin aika-ajot etenivät.
Q1
Ensimmäisessä osiossa kuskien päänvaivana oli harjoituksissa nähty ruuhka, kun kaikki 20 autoa olivat radalla samaan aikaan.
Ensimmäinen osio päästiin lähes puhtaasti läpi, kunnes ratkaisuhetkillä Mercedes-tulokas Kimi Antonelli löysi kaiteet tunnelin jälkeisessä shikaanissa. Italialainen käänsi liian ahnaasi sisään ja vasemman puolen eturengas tärähti kaiteisiin.
Antonellin lisäksi pelistä putosi Q1:ssä Gabriel Bortoleto, Oliver Bearman, Pierre Gasly, Lance Stroll sekä koko viikonlopun pakan perällä pyörinyt Franco Colapinto.
Q2
Mercedeksen aika-ajoista muodostui katastrofi, kun Antonellin ulosajon jälkeen George Russellin auto hyytyi tunneliin session alkajaisiksi. Toinen osio jouduttiin keskeyttämään siksi aikaa, että brittikuskin kilpuri saadaan kaiteiden toiselle puolelle.
Toisessa osiossa nähtiin lopulta pienimuotoisia yllätyksiä. Koko viikonlopun vahvasti ajanut Carlos Sainz oli vasta 11:s Williamsilla ja Red Bullin toisen auton kirous jatkuu edelleen. Yuki Tsunoda ei onnistunut ajamaan viimeiseen osioon ja oli vasta 12:s. Heidän lisäksi pelistä putosivat Nico Hülkenberg sekä radan varteen jäänyt Russell.
Q3
Aika-ajojen päätösosiosta muodostui mieletön taistelu kärkisijoista ja hetken näytti jo siltä, että kotiyleisön suosikki Charles Leclerc täräyttää paalulle. Norris oli kuitenkin toista mieltä ja ajoi toisen kierroksen pehmeimmällä rengasseoksella onnistuen repimään vielä kymmenyksen kovempaa kuin monacolainen. Onnistuminen on brittikuskille varmasti elintärkeä, sillä häntä on parjattu viime aikoina siitä, että tallikaveri Oscar Piastri on pääsemässä ihon alle.
Piastri jäi kuitenkin tällä kertaa kolmanneksi ennen Lewis Hamiltonia. Ennen aika-ajoja Max Verstappenia ennustettiin paalutaistoon, mutta hallitseva mestari ei yltänyt viidettä sijaa korkeammalle.
Kärkikymmenikön suurimpiin onnistujiin lukeutuivat kuudenneksi ehtinyt Isack Hadjar sekä hänen tallikaverinsa Liam Lawson, joka sai tililleen mukavan onnistumisen ollessa yhdeksäs. Myös kahdeksanneksi ajaneen Esteban Oconin suoritusta voi pitää yllättävän hyvänä.
LUE MYÖS: Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
Monacon GP starttaa sunnuntaina kello 16:00 Suomen aikaa. Aika-ajojen alustavat tulokset alla.
Monacon GP:n aika-ajot
- Lando Norris, McLaren
- Charles Leclerc, Ferrari +0,109
- Oscar Piastri, McLaren +0,175
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,428
- Max Verstappen, Red Bull +0,715
- Isack Hadjar, RB +0,969
- Fernando Alonso, Aston Martin, +0,970
- Esteban Ocon, Haas +0,988
- Liam Lawson, RB +1,175
- Alex Albon, Williams +1,259
- Carlos Sainz, Williams
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Nico Hülkenberg, Sauber
- George Russell, Mercedes
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Oliver Berman, Haas
- Pierre Gasly, Alpine
- Lance Stroll, Aston Martin
- Franco Colapinto, Alpine
LUE LISÄÄ
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
