Lewis Hamiltonille historiallinen voitto Kiinan sprintissä – viimeisissä mutkissa ketjukolari
Kauden ensimmäinen sprinttikilpailu on saatu päätökseen Kiinassa. Seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton nappasi kauden ja uransa ensimmäisen sprinttivoiton.
Hamilton pysyi johdossa alusta loppuun. Lopulta britin ero kärjessä oli yli kuusi sekuntia. Häntä seurasi ruutulipulle McLarenin Oscar Piastri. Max Verstappen jäi lopulta kolmanneksi.
Sprintin lähtö sujui ilman suuria osumia. Kärkikolmikko pysyi samana kärkikimies Hamiltonin johdolla. Kuudennesta ruudusta lähtenyt Lando Norris sai heikon startin, pudoten ensimmäisellä kierroksella sijalle yhdeksän.
Britti ei saanut kilpuriaan toimimaan sprintin aikana, nousten pisteille vaivoin. Erityisesti eturenkaiden kuluma tuntui olevan suuri ongelma mestarisuosikille.
Rengaskuluma povaakin mielenkiintoista kilpailua sunnuntaille. Koko gridi oli ongelmissa rengaskuluman kanssa, varsinkin eturenkaiden suhteen. Williams joutui kutsumaan jopa yllättäen tähtikuskinsa Carlos Sainzin varikolle vaihtamaan renkaat kesken sprintin.
Verstappenin sprintti kuivui lopulta niin ikään Red Bullin suureen rengaskulumaan. Piastrin McLarenin eturenkaat olivat paremmassa kunnossa ajon loppupuolella. Näin ollen aussikuski onnistui ohituksessaan muutaman yrityksen jälkeen.
Neljänneksi ajoi Mercedeksen George Russell. Charles Leclerc ei pystynyt vastaamaan tallikaverinsa kyytiin, vaan putosi Russellin taakse viidenneksi. Monacolainen haastoi Russellia vimmatusti viimeisillä kierroksilla, mutta nuori britti onnistui pitämään punaisen kilpurin takanaan.
RB:n Yuki Tsunoda avasi kauden pistetilinsä ohittessaan ruutulipun kuudentena. Mercedeksen tulokas Kimi Antonelli oli seitsemäs.
Viimeisestä ruudusta sprinttiin lähtenyt Liam Lawson ajoi aggressiivisen sprintin Shanghain radalla. Ohituksessaan Jack Doohanista, Red Bull -kuski kolaroi tulokkaan kanssa, rikkoen kilpurinsa etusiiven päätylevyn. Lawson osui myös toisen tulokkaan Gabriel Bortoleton kanssa. Lawsonia ei rangaistu tuomariston tutkinnasta huolimatta. Lawsonin loppusijoitus oli lopulta 14.
Ei siinä vielä kaikki. Koko radan toiseksi viimeisessä mutkassa nähtiin Doohanin aloittama ketjukolari, joka nappasi mukaan lopulta molemmat Sauberit sekä Sainzin Williamsin. Alpine-kuski syöksyi viimeiseen shigaaniin holtittomasti, pyöräyttäen Bortoleton. Sainz syöksyi radan ulkopuolelle varoakseen osumaa, Nico Hülkenberg menetti etusiipensä.
Doohan itse pyörähti ja ohitti ruutulipun viimeisenä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”