Max Verstappen senttien päässä kolarista – varakuljettaja säväytti Bakun toisessa harjoituksessa
Azerbaidzanin kisaviikonlopun ensimmäinen päivä on saatu päätökseen.
Toiset vapaat harjoitukset sujuivat paljon edellistä ehjemmin. Punaisia lippuja ei nähty, vaan meno radalla pysyi siistinä. Lopulta nopeimman ajan kellotti Italiassa voittanut Charles Leclerc.
Monacolaisen jälkeen kärkikolmikon täyttävivät Sergio Perez sekä Lewis Hamilton.
Ensimmäisessä harjoituksessa kärkiajan nimiinsä haalinut Max Verstappen oli ongelmissa iltapäivällä. Hollantilainen ei pitänyt autonsa ajettavuudesta, tehden suuren virheen ensimmäisen sektorin lopussa. Verstappen ajoi mutkan pitkäksi, saaden auton pysähtymään vain muutama sentti ennen seinää.
Lopulta hollantilaisen loppusijoitus oli vasta kuudes, yli puoli sekuntia kärkiajasta.
Päivän sävyttäjä löytyy Haasilta. Kilpailukiellon 12 rangaistuspisteen takia saanut Kevin Magnussen teki tilaa ensi kaudella puikkoihin kokopäiväisesti hyppäävälle Ollie Bearmanille. Nuori britti on maksimoinut perjantainsa, ajaen aivan tallikaveri Nico Hülkenbergin kannassa kiinni. Bearman ylsi toisessa harjoituksessa kärkikymmenikköön.
Valtteri Bottaksen vauhti ei hätyyttele pistesijoja. Suomalainen oli selkeästi nopeampi kuin tallikaverinsa Zhou Guanyu, mutta kärkiajasta Bottas jäi yli sekunnin. Viaplay näyttää kaikki F1 GP:t.
LUE MYÖS:
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan