Kärkikuskit kolaroivat Bakussa viime hetkellä – Red Bullin 800 päivän dominanssi ohi
F1-kauden yksi viihdyttävimmistä osakilpailuista saatiin päätökseen Bakun katuradalla. Kilpailun voittoon ajoi uskomattoman taistelun jälkeen Oscar Piastri.
Kärkitaisto käytiin lopulta Piastrin sekä paalumies Charles Leclercin välillä. Piastri ohitti Ferrari-kuljettajan kilpailun puolivälissä, jonka jälkeen alkoi aussikuskin vimmattu puolustustaisto. Leclerc haastoi nuorukaista hurjasti, mutta Piastri piti pintansa.
Tämän seurauksena Leclerc tuhosi takarenkaansa täysin. Viimeisten kierrosten aikana niin Sergio Perez ja tallikaveri Carlos Sainz pääsivät monacolaisen kantaan kiinni. Huiman taiston jälkeen toiseksi viimeisellä kierroksella Sainz ja Perez kolaroivat radan toisella suoralla. Kaksikko päätyi seinään, pilaten molempien kilpailut.
Kilpailu päättyi virtuaalisen turva-auton takana. Palkintokorokkeelle kärkikaksikon lisäksi nousi Mercedeksen George Russell.
Lando Norrisin kilpailu oli olosuhteisiin nähden onnistunut. Eilen aika-ajoissa pahasti sössinyt MM-kilpailussa toisena majaileva McLaren-kuski ylsi Sainzin ja Perezin kolarin seurauksena neljänneksi, juuri MM-kilpakumppani Max Verstappenin edelle. Pitkäksi ensimmäisen stinttinsä venyttänyt britti piditteli Verstappenia pitkään takanaan, eikä päästänyt hollantilaista ohitseen.
Tämän seurauksena Verstappen putosi Russellin taakse. MM-kärkinimen renkaat tuhoutuivat kamppailussa, eikä hän onnistunut pitämään Norrista kilpailun lopussa. Näin ollen Red Bullin yli 800 päivää kestänyt MM-johto päättyy, McLaren siirtyy piikkipaikalle.
Pistetilinsä F1-sarjassa avasi myös Williamsin Franco Colapinto. Argentiinalainen oli kahdeksas, tallikaveri Alex Albonin takana. Pisteille ylsivät myös kuudentena Fernando Alonso, yhdeksäntenä Lewis Hamilton sekä Haasin Ollie Bearman.
Valtteri Bottas oli kaikista ruutulipun ohittaneista viimeinen. Vauhti Sauberilla ei riittänyt. Viaplay näyttää kaikki F1 GP:t.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys