McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
Belgian GP:n toiset vapaat harjoitukset on ajettu. Toisen harjoitustunnin nopein mies oli McLaren-tähti Lando Norris.
Kaikki kuljettajat lähtivät heti vihreää valoa saatua kiertämään ahkerasti Span legendaarista kilparataa. Sääennuste on tarjonnut epävakaata säätä perjantaille sekä lauantaille ja Ardennien vuoristossa olosuhteet muuttuvat nopeasti.
Harjoitukset päästiin kuitenkin kaasuttelemaan kuskien ja tallien onneksi kuivalla radalla, joten hyödyllistä dataa oli tarjolla. Ensimmäisen harjoituksen tapaan ohjelmassa oli pitkiin vetoihin keskittymistä. Noin puolen tunnin kohdalla ensimmäiset autot kokeilivat nopeampia vetoja pehmeimmällä rengasseoksella.
Tässä kohtaa tuloslistan kärkisijat nappasivat McLaren-autot ennen MM-kärki Max Verstappenia, jonka jälkeen oli taas pitkien vetojen vuoro.
LUE MYÖS: Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
Toinenkin harjoitus päästiin viemään läpi ilman dramatiikkaa ja kaikki saivat kasaan mukavan määrän kierroksia. Sauberin suomalaiskuski Valtteri Bottas oli tuloslistan 13:s ja jäi Norrisin kärkiajasta noin 1,4 sekuntia. Harjoituksen keskivaiheilla ajetut nopeammat vedot jäivät voimaan.
Seuraavaksi ohjelmassa on lauantaina ajettava kolmas harjoitustunti ennen iltapäivän aika-ajoja. Kolmannet harjoitukset käynnistyvät kello 13:30 Suomen aikaa. Toisen harjoitusjakson tuloslista alla.
Belgian GP:n 2. harjoitukset
- Lando Norris, McLaren
- Oscar Piastri, McLaren +0,215
- Max Verstappen, Red Bull +0,217
- Charles Leclerc, Ferrari +0,577
- Carlos Sainz, Ferrari +0,838
- George Russell, Mercedes +1,030
- Esteban Ocon, Alpine +1,141
- Kevin Magnussen, Haas +1,225
- Sergio Perez, Red Bull +1,244
- Lewis Hamilton, Mercedes +1,259
- Lance Stroll, Aston Martin
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Valtteri Bottas, Sauber
- Daniel Ricciardo, RB
- Pierre Gasly, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Alex Albon, Williams
- Logan Sargeant, Williams
- Zhou Guanyu, Sauber
- Yuki Tsunoda, RB
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa