Tunteet kuohahtivat Espanjan GP:n harjoituksissa – aika-ajoista luvassa herkullinen taisto
Espanjan GP:n kolmas ja samalla viimeinen harjoitusjakso on viety läpi. Parhaista lähtökohdista iltapäivän aika-ajoihin lähtee nopeimman kierrosajan kellottanut Carlos Sainz.
Harjoitusten alku oli melko rauhallinen, eikä ensimmäisen vartin aikana radalla nähty suurempaa ruuhkaa. Perjantai oli oiva säätöpäivä hyvien olosuhteiden ansiosta ja viimeisessä treenissä monilla vaikutti olevan laitteet enää pientä hienosäätöä vailla ennen aika-ajoja.
Pitkien vetojen jälkeen viimeisessä treenissä odoteltiin vain etenkin kärkikuskien nopeita kierroksia session loppupuolella.
Perjantaina pienissä vaikeuksissa ollut Red Bull petrasi, eikä kuskit valittanut juurikaan auton käytöstä. Tosin Sergio Perezin ero kärkeen oli edelleen valtava, sillä meksikolainen jäi seitsemän kymmenystä Sainzin pohjista. Max Verstappen oli odotetusti hyvässä vauhdissa neljänneksi nopeimmalla ajallaan.
Erot kärjessä ovat todella pieniä ja aika-ajoista sopii odottaa todellista jännitysnäytelmää. Koko neljän kärki mahtui seitsemän sadasosan sisään, eikä Mercedeksetkään ole kaukana.
Suomalaiskuski Valtteri Bottas harjoitteli sijalle 14, mutta varovaiseen optimismiin on aihetta edellisiin kisoihin peilaten. Aika-ajojen toiseen osioon on kaikki mahdollisuudet erojen ollessa äärimmäisen pieniä. Sauber-kuski jäi kärkiajasta noin sekunnin.
Viimeisen kympin alkaessa nähtiin erikoinen tilanne Lance Strollin sekä Lewis Hamiltonin välillä. Britti ei huomannut takaa tulevaa kanadalaista, josta Stroll provosoitui. Stroll valutti autonsa Hamiltonin viereen puristaen seitsenkertaisen mestarin lähestulkoon ulos radalta ja kilpurit hieman koskettivat toisiinsa. Tilanne meni luonnollisesti tuomariston tutkintaan.
Täysin vastaava tilanne nähtiin Charles Leclercin sekä Lando Norrisin välillä. Tästä kaksikosta ensimmäisenä mainittu ärsyyntyi Norrisin blokattua hänen kierroksensa. Leclerc käänsi rajusti autonsa päin McLarenia ja brittikuljettajan auto otti osumaa. Ärräpäät lensivät tiimiradiossa ja tuomaristolla riittää töitä ennen aika-ajojen alkua.
Aika-ajot käynnistyvät kello 17:00 Suomen aikaa. Kolmannen harjoituksen tuloslista alla.
Espanjan GP:n 3. harjoitukset
- Carlos Sainz, Ferrari
- Lando Norris, McLaren +0,030
- Charles Leclerc, Ferrari +0,037
- Max Verstappen, Red Bull +0,074
- George Russell, Mercedes +0,151
- Lewis Hamilton, Mercedes +0,346
- Sergio Perez, Red Bull +0,710
- Alex Albon, Williams +0,740
- Fernando Alonso, Aston Martin +0,773
- Oscar Piastri, McLaren +0,894
- Esteban Ocon, Alpine
- Pierre Gasly, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Valtteri Bottas, Sauber
- Kevin Magnussen, Haas
- Daniel Ricciardo, RB
- Lance Stroll, Aston Martin
- Yuki Tsunoda, RB
- Zhou Guanyu, Sauber
- Logan Sargeant, Williams
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys