Lando Norris ryösti Max Verstappenin – brittitähti paalulle upealla viime hetken vedolla
Espanjan GP:n jännittävä aika-ajo on saatu päätökseen ja lopulta paalupaikan nappasi McLaren-tähti Lando Norris. Paalupaikka on sympaattiselle brittikuskille vasta hänen uransa toinen.
Q1
Ensimmäisessä osiossa ei suurempia yllätyksiä nähty ja erot olivat todella pieniä. Mercedes-tähti Lewis Hamilton latasi kärkiajan avausosioon ja vahvisti saksalaisvalmistajan vauhdin olevan Kanadan tapaan totista totta.
Suomalaisittain saatiin pitkästä aikaa mukava onnistuminen, kun Valtteri Bottas raahasi Sauberinsa jatkoon. Suomalaiskonkari oli 13:s ja jäi kärjestä vain kuusi kymmenystä. Sveitsiläistalli oli aika-ajon alun pirtein yllättäjä, sillä Zhou Guanyu selviytyi myös jatkoon ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Putoajien rooliin jäivät molemmat Williamsit, Racing Bullsit sekä Haas-tallin Kevin Magnussen.

Kuva: All Over Press
Q2
Aika-ajojen toinen osio noudatti melko samaa kaavaa kuin ensimmäinenkin. Putoajien joukossa voidaan pienenä yllätyksenä pitää molempia Aston Martineja, joiden vauhti tuntuu kisa kisalta hiipuvan. Sen sijaan erittäin vaikeaa alkukautta ajanut Alpine-talli sai valoa risukasaan molempien kuskien painellessa viimeiseen osioon.
Bottas teki kaikkensa päästäkseen piskuisella Sauberillaan viimeiseen osioon, mutta lopulta paras noteeraus riitti sijaan 12. Jatkopaikka jäi vain noin sekunnin kymmenyksen päähän.
Astoneiden ja Bottaksen lisäksi viimeisestä osiosta karsiutuivat Nico Hülkenberg sekä Zhou Guanyu.

Kuva: All Over Press
Q3
Mercedes-tallissa nähtiin pientä kipinää kuskien välillä, kun George Russell avautui tiimikaverinsa tekemisistä ensimmäisten vetojen yhteydessä. Hopeanuolet tulivat omat aikakierroksensa melko lähekkäin Russell Hamiltonin vanavedessä.
– Mitä helvettiä Lewis teki valmistavalla kierroksella?, puhisi Russell
McLaren-kuski Oscar Piastrin veto meni pieleen ja aussikuski laski radan loppuosalla autonsa hiekalle. Sen sijaan tallikaveri Norris latasi hirmuvedon viimeisellä yrityksellään ja puristi kahdella sadasosalla paalun pois Max Verstappenin hyppysistä.
– Oli täydellinen kierros, tiivisti Norris temppunsa.
Paalutaisto oli ennakko-odotuksiin nähden lopulta pienoinen lässähdus ja paalu näytti olevan Verstappenin heiniä ennen Norrisin temppua. Mercedekset sekä Ferrarit tipahtivat lopulta kolmen kymmenyksen päähän kärjestä.
Norris ja Verstappen siis eturiviin ja kolmen kärjen täytti Hamilton ennen Russellia sekä Charles Leclerciä. Toisella Red Bullillaan vaikeroinut Sergio Perez jäi vasta kahdeksanneksi ja meksikolaisella riittää jälleen ylitöitä nostaa osakkeitaan sunnuntain kilpailussa. Eroa kärkeen kertyi runsaat seitsemän kymmenystä.
Olosuhteet olivat aika-ajoissa hieman viileämmät pilvisen sään johdosta kuin harjoituksissa. Tämä saattoi olla osasyyllinen Ferrarin sekä Mercedeksen huippuvauhdin hiipumiseen, siinä missä viileämpi keli suosi Red Bullia.
Espanjan GP käynnistyy sunnuntaina kello 16:00 Suomen aikaa. Alustava lähtöjärjestys alla.
Espanjan GP:n alustava lähtöjärjestys
- Lando Norris, McLaren
- Max Verstappen, Red Bull
- Lewis Hamilton, Mercedes
- George Russell, Mercedes
- Charles Leclerc, Ferrari
- Carlos Sainz, Ferrari
- Pierre Gasly, Alpine
- Sergio Perez, Red Bull
- Esteban Ocon, Alpine
- Oscar Piastri, McLaren
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Valtteri Bottas, Sauber
- Nico Hülkenberg, Haas
- Lance Stroll, Aston Martin
- Zhou Guanyu, Sauber
- Kevin Magnussen, Haas
- Yuki Tsunoda, RB
- Daniel Ricciardo, RB
- Alex Albon Williams
- Logan Sargeant, Williams
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys