Max Verstappen tuomariston tutkintaan lapsellisesta tempusta – Red Bullin paaluputki katkeamassa
Monacon kisaviikonlopun viimeinen harjoitus saatiin päätökseen lauantai-iltapäivänä.
Session nopeimman ajan kellotti Ferrarin Charles Leclerc. Kotikisassaan ajava monacolainen on ollut omissa lukemissaan nopeilla kierroksilla, jättäen selkeästi reilusti vauhtia vielä iltapäivän aika-ajoon.
Puheenaiheeksi nousee kuitenkin Red Bullin vauhdin puute, sekä Max Verstappenin turhautuminen. Hollantilainen oli harjoitusten toinen, mutta jäi silti lähes kaksi kymmenystä Leclercistä. Verstappen valitti auton vauhdista koko session läpi, turhautuen lopussa täysin.
Verstappenin viimeinen aikakierros jäi kesken, kun viimeiselle sektorille miehittyneet kuljettajat olivat hollantilaisen tiellä. Tästä tulistuneena kolminkertainen maailmanmestari kurvasi koko jonon eteen, ja hidasteli tarkoituksella, estäen kuljettajien lähdön omalle aikakierrokselleen. Tuomaristo tutkii Verstappenin törttöilyn session jälkeen.
Toinen Red Bulleista, Sergio Perez oli viides, yli puoli sekuntia kärkiaikaa perässä. Myös meksikolainen valitti suorasanaisesti tallin vauhdista vaativalla katuradalla. Verstappen on napannut paalupaikan jokaisessa kauden osakilpailussa. Harjoitusten perusteella tämä putki on kuitenkin katkeamassa.
Mainiota viikonloppua ajanut Lewis Hamilton oli kolmas, jääden kolme kymmenystä Leclercistä. Viime viikkoina kunnostautunut McLaren oli noin puoli sekuntia Ferrarin nopeinta aikaa perässä.
Valtteri Bottaksen aamupäivä päättyi vain reilun 10 minuutin jälkeen suomalaisen ajaessa seinään. Sauberilla on kiire parsia Bottaksen auto kasaan aika-ajoihin mennessä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”