Charles Leclerc ajaa Monacon GP:n voittoon – Max Verstappen raivoissaan: ”Olisin tarvinnut tyynyn tähän paskaan”

Monacon osakilpailu päättyi valtion oman pojan Charles Leclercin voittoon.
Monacolaiskuljettaja ajoi lähtövaloista ruutulipulle ensimmäisenä. Avauskierroksella nähdyt rajut kolarit laittoivat kilpailun seis, jonka aikana jokainen kuljettaja pystyi suorittamaan F1-sarjan vaaditun rengassäännön.
Tämän jälkeen osakilpailu oli yhtä perässäajelua. Yksikään kuljettaja ei ajanut kilpaa, vaan körötteli jonossa säästäessään renkaita, jotta varikkopysähdystä ei tarvittaisi. Näin ollen itse kilpailutilanteissa rataohituksia nähtiin vain muutama.
Toiseksi ruutulipun ohitti McLarenin Oscar Piastri. Häntä seurasi onnenkantamoisella takaisin kolmanneksi nostettu Carlos Sainz. Ferrari-kuskin rengasrikko pudotti hänet avauskierroksella viimeiseksi, mutta uusintalähtöön Sainz sai pitää kolmannen sijoituksensa.
Neljänneksi ajoi Lando Norris. Max Verstappen haastoi vimmatusti viidennestä sijasta, mutta ei päässyt Mercedeksen George Russellin ohi. Verstappen haukkui kilpailun pystyyn tiimiradiossa.
– Olisin tarvinnut tyynyn tänne autoon. Tämä oli ihan saatanan tylsää, Verstappen raivosi.
Lewis Hamilton ohitti ruutulipun alle sekunnin päässä Verstappenista. Pistesijat täydensivät Yuki Tsunoda, Alexander Albon ja Pierre Gasly.
Valtteri Bottasin pistesija jäi vielä avaamatta. Suomalainen ajoi tasaisen kilpailun, mutta ei onnistunut nousemaan sijoitusta 13 ylemmäs.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan