Red Bull ei vieläkään kärjessä – näistä asetelmista lähdetään Bahrainin GP:n aika-ajoihin

Formula 1 -kauden avaavan Bahrainin GP:n kolmannet vapaat harjoitukset on ajettu. Nopeimman ajan ennen alkuillan aika-ajoja noteerasi Ferrari-tallin Carlos Sainz.
Talleilla ei ollut kummoinen hinku session aluksi mennä kiertämään rataa ja noin kymmenen minuutin kohdalla saatiin ensimmäisiä autoja radalle. Haasteena kuskeilla ja tiimeillä oli avausharjoituksen tapaan olosuhteet, sillä kolmannen harjoituksen auringonpaiste ei vastaa iltavalaistuksessa ajettavaa aika-ajoa.
Noin 20 minuutin kohdalla vasta kolmella kuskilla oli ajat taulussa. Red Bull -kuljettajat eivät olleet eiliseen tapaan vieläkään kovin tyytyväisiä autojensa toimintaan. Sergio Perez raportoi vastaavista tuntemuksista kuin Max Verstappen, kun auton vaihteisto ei vastannut toiveita. Energiajuomatalli vaikutti kuitenkin saavan palikat järjestykseen Verstappenin raportoidessa nopean kierroksensa jälkeen auton tuntuvan hyvältä. Red Bullin suoravauhdista päätellen laitteista ei oteta vielä juurikaan huipputehoja irti, joten todelliset vastaukset mestaritallin sekä muiden todellisesta iskukyvystä saadaan illan aika-ajoissa.
Lopulta nopeiden vetojen jälkeen tuloslistan kärjessä komeili siis Sainz, joka oli lähes puolitoista kymmenystä nopeampi kuin toiseksi ehtinyt Aston Martinin Fernando Alonso. Kolmanneksi ylsi kolminkertainen mestari Verstappen, ennen Ferrarin Charles Leclerciä ja McLarenin Lando Norris täytti viiden kärjen.
Erot eivät olleet kärjessä suuria, joten aika-ajoista voi odottaa jännittävää ja monet odottavat edelleen vesi kielellä Red Bullin todellista vauhtia. Suomalaisittain viimeinen harjoitus ei nostanut odotuksia, sillä Valtteri Bottas ehti Sauberillaan sijalle 17 jääden kärjestä noin 1,2 sekuntia.
Spekulaatiot saadaan lopettaa myöhemmin perjantai-iltana, kun aika-ajot starttaavat kello 18:00 Suomen aikaa. Kolmannen harjoituksen tuloslista alla.
Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen painamalla tästä.
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan