EK17: Kalle Rovanperä varmistelee – Esapekka Lapilta rajua kritiikkiä tallille
Kenian tapahtumarikas MM-rallin ohjelmassa oli jo kilpailun 17:s erikoiskoe. Pohja-ajan lyhyellä 8,3 kilometrin puristuksella rykäisi autonsa kuntoon saanut Thierry Neuville.
Safari-rallissa on ajettu sunnuntaina niin sanottua ”super sunnuntai” -minikilpailua, jossa uuden pisteytyksen mukaan päivän seitsemälle nopeimmalle on tarjolla lisäpisteitä. Sen lisäksi lauantaina ehdolliset pisteet keränneiden kuskien on päästävä tänäänkin maaliin ne lunastaakseen.
LAUANTAIN TULOSLISTAN NÄET TÄSTÄ
Hallitseva maailmanmestarin Kalle Rovanperän kilpailu on ollut haastava, vaikka suomalainen onkin perjantaista saakka keikkunut ylivoimaisesti kokonaiskilpailun kärjessä. Rallista on tehnyt haastavan se, että Rovanperä on sähäkän rallin alun jälkeen joutunut vain varmistelemaan muiden ajautuessa ongelmiin. Sunnuntaille suomalaismestari ei lähtenyt hyökkäämään, vaa tavoitteena on varmistaa lauantaina saavutetut maksimipisteet ja jokunen hajapiste lisää sunnuntailta varmalla suorittamisella.
– Ei ongelmia. Varmaan pahin olosuhde pätkän osalta missä ikinä ajanut, joten tultiin hiljaa. Akaerot on isoja, mutta ei sillä mitään merkitystä, sanoi Rovanperä.
Esapekka Lapin Kenian MM-ralli on ollut yhtä painajaista. Auto on hajonnut koko ajan ja uusi luku tuli aamun viimeisellä pätkällä, kun vaihdelaatikko hajosi jälleen. Sen lisäksi tiimillä ei ollut aikaa laittaa suomalaisen autoa kokonaan kuntoon, vaan savannia on puskettu läpi rikkinäisellä autolla. Lapin mitta alkaa olla täynnä ja ei voi kuin ihmetellä, miksi Hyundai väkisin ajattaa vielä Lappia baanalla.
– Takapyörä ollut vinossa aamusta saakka. Ei jätkillä ollut aikaa huoltaa ja joutunut itekin tekee. Tuntuu vaan turhalta työltä, kun ei ole mitään ajettavaa, tuskaili Lappi.
Keniassa on jäljellä enää kaksi erikoiskoetta. EK18 käynnistyy kello 12:10 Suomen aikaa. Sunnuntain minikilpailun tilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, (minikilpailu) EK 17/19
- Ott Tänak, Hyundai
- Elfyn Evans, Toyota +8,0
- Thierry Neuville, Hyundai +11,2
- Takamoto Katsuta, Toyota +40,4
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +40,8
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +1:01,2
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +1:15,8
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +1:36,1
Edit: Muokattu virheellinen tuloslista
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kimi Antonelli sanoi yhden sanan – ja Kimi Räikkönen nousi heti mieleen
- Sää sotki suunnitelmat: Miamin osakilpailu alkaa kolme tuntia aiemmin
- Valtteri Bottas putosi Miamin aika-ajojen avausosiossa – yksi asia kääntyi silti hänen edukseen
- Kimi Antonelli paalulle Miamissa – McLaren epäonnistui, Verstappen kakkoseksi
- Charles Leclercin varoitus kävi toteen – McLaren dominoi Miamin sprinttiä
- Alex Zanardi on kuollut – Mika Salo: ”Hän eli rankan elämän”
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa