EK15: Thierry Neuville mielettömässä vedossa

Monte Carlon MM-rallin viimeisen ajopäivän erikoiskokeet startattiin käyntiin sunnuntai-aamuna. Vielä aamun pimeässä ajetulla erikoiskokeella parhaiten oli hereillä Hyundai-tallin Thierry Neuville
Belgialainen jatkoi heti sunnuntai-aamusta siitä, mihin lauantaina jäi ja täräytti väkevät pohjat. Neuvillen itseluottamus vaikuttaisi olevan ihan huipussaan ja luotto autoon kova. Hyundai-tähti jopa tuuletteli vetoaan pätkän päätteeksi ja hymyili kuin Naantalin aurinko haastattelupisteellä.
Neuville oli hurjat 4,7 sekuntia nopeampi kuin toiseksi nopeimman ajan kellottanut Toyota-konkari Sébastien Ogier. Kokonaiskilpailussa ranskalaiskonkari putosi kahdeksan sekunnin päähän belgialaisesta.
Samalla uuteen pistejärjestelmään otettiin jälleen uutta näkökulmaa, kun M-Sport Fordin Adrien Fourmaux kertoi tulleensa varovasti, sillä lauantain MM-pisteet saadakseen on sunnuntaina päästävä maaliin. Toki samaan hengenvetoon on todettava, ettei Neuville lähtenyt varmistelemaan lauantain parasta pistepottia, vaan belgialainen vaikuttaisi haluavan myös sunnuntailta täydet pisteet, joten tässäkin tapauksessa kolikolla on kaksi puolta.
LUE MYÖS: Rallin MM-sarjan uusi pisteytys raivostuttaa – Heitetäänkö systeemi heti romukoppaan?
WRC2:n puolella Toyotan uudella Rally2-autolla ajava Sami Pajari jatkaa edelleen taivaltaan viidentenä.
– Varovasti läpi. Ei ole paljoa voitettavaa tässä kohtaa, vaan otettiin varmasti. Yritetään vain ottaa kaikki kilometrit ja kokemus, veisteli Pajari maalissa.
Sunnuntaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta ja EK16 käynnistyy kello 9:35 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Monte Carlon MM-rallin tilanne, EK 15/17
- Thierry Neuville, Hyundai
- Sébastien Ogier, Toyota +8,0
- Elfyn Evans, Toyota +41,8
- Ott Tänak, Hyundai +1:52,0
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +3:10,4
- Andreas Mikkelsen, Hyundai +5:04,5
- Takamoto Katsuta, Toyota +8:11,2
- Pepe López, Skoda (WRC2) +9:30,8
- Nikolay Gryazin, Citroën (WRC2) +9:34,5
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +9:37,5
- Nicolas Ciamin, Hyundai (WRC2) +13:07,6
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Toyota (WRC2) +13:35,6
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan