Kuljettajat äänestivät – tässä F1-kauden kymmenen parasta
F1-kuljettajien on jälleen annettu äänestää mielestään tämän vuoden parhaat F1-kuljettajat.
Kyseinen äänestys järjestettiin kuudetta kertaa, eikä ykkössijasta ollut epäselvyyttä, kun ylivoimaiseen mestaruuteen kaasutellut Max Verstappen vei tämänkin listauksen piikkipaikan.
Kuskit saivat äänestää kauden kymmenen parasta kuskia ja pisteytys laskettiin kuninkuusluokan pisteytystä vastaavalla tavalla, jolloin ykköseksi äänestetty sai 25 pistettä ja kymmenenneksi yhden pisteen.
Kilpaveljet eivät arvostaneet Verstappenin tallikaveri Sergio Perezin suorituksia, sillä meksikolainen löytyi vasta listan kymmenenneltä sijalta. Kolmanneksi MM-pisteissä rimpuillut Mercedes-tähti Lewis Hamilton arvostettiin puolestaan kuskien keskuudessa kauden toiseksi parhaaksi.
Kolmannen sijan vei mahtavan kauden Aston Martinilla kaasutellut Fernando Alonso, ennen McLarenin Lando Norrisia. Viiden kärjen kuskien äänestyksessä täytti Ferrari-kuski Charles Leclerc.
Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas ei yltänyt äänestyksessä kympin sakkiin, eikä F1-sarja julkaissut äänestyksen pistemääriä. Hamiltonia lukuunottamatta kaikki kuskit olivat mukana äänestämässä. Koko äänestystulos alla.
Kuljettajien äänestämät parhaat kuskit 2023
- Max Verstappen, Red Bull
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Lando Norris, McLaren
- Charles Leclerc, Ferrari
- Carlos Sainz, Ferrari
- Alexander Albon, Williams
- Oscar Piastri, McLaren
- Pierre Gasly, Alpine
- Sergio Perez, Red Bull
LUE MYÖS: Valtteri Bottas joutui myöntämään karun faktan tallikaverin paremmuudesta
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä