Charles Leclerc täräytti paalupaikalle Las Vegasissa – Valtteri Bottakselta mahtisuoritus
Las Vegasin GP:n aika-ajot on saatu pakettiin. Paalupaikan valtasi Ferrari-tallin Charles Leclerc.
Ferrarit olivat läpi aika-ajon erittäin vahvassa vauhdissa, mutta harmittavasti toiseksi ehtineen Carlos Sainzin kymmenen ruudun rangaistus pudottaa espanjalaisen osakkeita kilpailun starttiin.
Maailmanmestari Max Verstappen joutui nöyrtymään punaisille, kun hollantilainen oli kolmas. Verstappen jäi paalupaikasta lähes neljä kymmenystä. Neljänneksi kaasutteli Mercedeksen George Russell ennen hieman yllätyksellisesti viidenneksi ehtinyttä Pierre Gaslya.
Williams oli yksi aika-ajojen piristysruiskeista. Perinteikkään brittitallin kilpurit löytyvät sijoilta kuusi ja seitsemän, ennen hienon aika-ajon ajanutta Valtteri Bottasta. Suomalaiskuski onnistui mukavasti ja Sainzin lähtöruuturangaistuksen myötä Bottas lähtee matkaan seitsemännestä lähtöruudusta.
Kympin kärjen täyttivät Haasin Kevin Magnussen sekä Aston Martinin Fernando Alonso.
Las Vegasin GP starttaa sunnuntai-aamuna Suomen aikaa kello 08:00. Paikallista aikaa kisa ajetaan poikkeuksellisesti lauantai-iltana.
Las Vegasin GP:n aika-ajot
- Charles Leclerc, Ferrari
- Carlos Sainz, Ferrari +0,044 *10 lähtöruudun rangaistus
- Max Verstappen, Red Bull +0,378
- George Russell, Mercedes +0,386
- Pierre Gasly, Alpine +0,513
- Alexander Albon, Williams +0,597
- Logan Sargeant, Williams +0,787
- Valtteri Bottas, Alfa Romeo +0,799
- Kevin Magnussen, Haas +0,811
- Fernando Alonso, Aston Martin +0,829
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Sergio Perez, Red Bull
- Nico Hülkenberg, Haas
- Lance Stroll, Aston Martin
- Daniel Ricciardo, AlphaTauri
- Lando Norris, McLaren
- Esteban Ocon, Alpine
- Zhou Guanyu, Alfa Romeo
- Oscar Piastri, McLaren
- Yuki Tsunoda, AlphaTauri
LUE MYÖS: Kaivonkannet kiusanneet formula ykkösiä ennenkin – tässä edelliset tapaukset
LUE MYÖS:
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- Saudi-Arabian lotto jatkuu hurjana – Elfyn Evansille oma osuus epäonnesta
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton lopettamassa uransa? ”Odotan vain tämän kaiken loppumista”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin
- Aston Martinilla täysmylläys – Adrian Newey hyppää tallipäälliköksi