Kaivonkannet kiusanneet formula ykkösiä ennenkin – tässä edelliset tapaukset
Las Vegasin GP:n avausharjoitus jäi Suomen aikaa perjantai-aamuna ajamatta lähes kokonaan kaivonkannen tehtyä tenät etenkin Ferrari-kuski Carlos Sainzille.
Kaivonkannet ovat kiusanneet kuninkuusluokkaa aiemminkin, joka itsessään on jo mielenkiintoinen asia, ettei näistä tunnuta oppivan vuosien vieriessä.
Azerbaidzhanin GP 2019
Edellisestä tapauksesta ei ole kuin neljä vuotta aikaa, jolloin silloin vielä Williamsilla ajanut George Russell joutui vetämään kilpurinsa sivuun kaivonkannen jysähdettyä kilpurin pohjaan. Kansi oli aiemmin noussut hieman ylös Charles Leclercin vedettyä tästä yli, eikä nuorella britillä ollut mahdollisuuksia välttää yliajoa. Tuolloinkin meni kilpurista ainakin kori uusiksi.
Malesian GP 2017
Haas-kuljettaja Romain Grosjean oli epäonnen soturi tällä kertaa, kun suomalaiskaksikko Kimi Räikkönen sekä Valtteri Bottas olivat onnekkaasti selvinneet hiljalleen nousseen kaivonkannen yli ilman vahinkoa. Ranskalaiskuljettajan takarengas repesi kannen reunaan osuessa. Tämä lähetti Grosjeanin vauhdilla rengasvalliin ja kilpuri tuhoutui täysin. Tällä kertaa Haas-talli sai kompensaatiota rataa operoivalta taholta.
Azerbaidzhanin GP 2016
Bakun katurata on kahdesti ollut ikävissä otsikoissa saman asian osalta. Tällä kertaa suomalaiskuski Bottas lanasi Williamsillaan irronneen kannen yli ja ajot päättyivät kolmansien harjoituksien osalta silloin siihen.
Monacon GP 2016
Kaudella 2016 nähtiin kaksi tapausta ja Jenson Buttonin tilanne Monte Carlon kaduilla tapahtui vain kaksi kilpailua Bottaksen Baku-episodia aiemmin. Mercedes-kuski Nico Rosbergin nostattama kaivonkansi nousi vaarallisesti jopa ilmalentoon ja tällä kertaa kävi hirveä tuuri, ettei se jysähtänyt kokenutta brittikuskia esimerkiksi päähän. Kansi kimpoili kaiteesta pitkin poikin rataa ja osui Buttonin McLarenin oikeaan etukulmaan tuhoten McLarenin keulan.
Monacon ruhtinaskunnassa oli tätä ennenkin nähty vastaava tilanne, kun Rubens Barrichellon Williams paiskautui kaiteisiin vastaavista syistä kaudella 2010.
Kiinan GP 2005
McLaren-kuljettaja Juan-Pablo Montoya oli omassa episodissaan verrattaen onnekas, kun kolumbialainen selvisi löystyneestä kannesta pelkällä rengasrikolla kauden 2005 Kiinan GP:ssä. Radan kymmenennessä mutkassa kanttikivessä törröttänyt viemärin kannen pala pakotti Montoyan varikkopysähdykseen. Näitä ei kyseisellä kaudella liian usein nähty kilpailun mennessä kokonaan samalla rengassetillä lähdöstä maaliin ilman ongelmia.
LUE MYÖS: Kommentti: F1-fanit härskin pellesirkuksen pelinappuloina – talo voitti tälläkin kertaa
LUE MYÖS:
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy