Max Verstappenin turvallisuudesta huoli Meksikossa – Red Bull lisää turvatoimia
F1-sarjaa kuluvalla kaudella hallinnut Red Bull aikoo lisätä tähtikuljettajansa Max Verstappenin osalta turvatoimiaan tulevan viikonlopun Meksikon GP:ssä.
Kyseessä on varotoimenpide etenkin USA:n GP:n palkintokorokkeella kuullun buuauskonsertin jälkeen. Paikalla oli runsaasti meksikolaisfaneja osoittamassa mieltään Sergio Perezin tallikaverin dominanssista.
Seuraavana vuorossa oleva Perezin kotikilpailu lisää energiajuomatallin painetta pitää huolta tähtikuljettajansa turvallisuudesta. Tilanteeseen on yritetty vaikuttaa jo aiemmin lanseeraamalla Meksikon radalle Racepect-niminen kampanja, jonka tarkoituksena on minimoida kuljettajien epäkunnioitusta ja suvaitsemattomuutta.
Perezin fanien suunnalta on ollut pitkään aistittavissa rajua vihamielisyyttä etenkin meksikolaisen alamäen myötä vahvan alkukauden jälkeen. Sosiaalisessa mediassa Perezin kannattajat ovat kyseenalaistaneet tasapuolisen kohtelun Red Bull -tallissa, eikä potkuhuhutkaan ole edesauttaneet hyvän tunnelman ylläpidossa.
– Max ei itseasiassa itse edes haluaisi mitään henkivartijoita ympärilleen ja hän on asian osalta rauhallinen. Meillä on kuitenkin hänestä vastuu ja haluamme hänen pysyttelevän turvallisella puolella, kommentoi Red Bull -pomo Helmut Marko F1-insiderille.
Verstappen on ollut täysin ylivoimainen tällä kaudella F1-sarjassa ja ennätyksiä on paukkunut toisensa perään. Red Bull on ehtinyt jo varmistaa valmistajien mestaruuden ja lentävä hollantilainen sinetöi kolmannen tittelinsä jo Qatarissa lokakuun alussa.
Meksikon GP tarkoittaa suomalaisille F1-faneille jälleen pitkiä iltoja ja öitä. Tulevan viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet tästä.
LUE MYÖS: F1-rääväsuu pelästyi tallin taktisesta vedosta: ”Sain melkein sydänkohtauksen”
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus