EK10: Kalle Rovanperä sortui ajovirheeseen – Elfyn Evansin ohuelle mestaruussaumalle lisähappea
Keski-Euroopan MM-rallin kymmenes erikoiskoe on ajettu. Itävallan puolella edelleen paahdettavalla pätkällä nopein kuljettaja oli Hyundain Thierry Neuville.
Kalle Rovanperällä oli ylimääräistä ohjelmaa kilpailun pisimmällä erikoiskokeella. Toisen mestaruutensa varmistamista havitteleva Toyota-tähti liukui hieman ulos tieltä ja Rovanperä menetti aikaa ainakin 15 sekuntia. Onni oli myös matkassa, ettei Toyota jäänyt pohjasta penkkaan kiinni.
– Pyörähdin liukkaassa jarrutuksessa. Oli liukkaampi kuin odotin ja tie oli todella likainen edellä menevien jäljiltä. Kaikki pitäisi olla hyvin ja koitetaan pysyä vain asvaltilla, tuumasi Rovanperä maalissa.
Kilpailun voittotaisto sai eittämättä uuden lisämausteen Rovanperän virheen johdosta ja suomalaisen johto on enää 11,9 ennen Neuvillea. Rovanperän tallikaveri Elfyn Evansin ohut mestaruussauma sai suomalaisen virheen myötä lisähappea. Ero walesilaiseen on EK10:n jälkeen 24,2 sekuntia, joten vastaaviin virheisiin ei enää ole suomalaistähdellä varaa.
Hyundain keikkakuski Teemu Suninen tuli jälleen varmasti erikoiskokeen maaliin ja kerää oppia autostaan haastavissa olosuhteissa asvaltilla.
– Yritän parantaa ajamistani ja päästä vähän kovempaa, tiivisti Suninen.
Suninen onnistui kaventamaan eroa Takamoto Katsutaan sekuntitolkullu ja ero japanilaisen hallussa pitämään kuudenteen sijaan on tässä kohtaa vain 2,7 sekuntia.
Lauantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. EK11 käynnistyy kello 12:05 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Keski-Euroopan MM-rallin tilanne, EK 10/18
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +11,9
- Elfyn Evans, Toyota +24,2
- Ott Tänak, M-Sport Ford +1:25,6
- Sébastien Ogier, Toyota +2:24,0
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:39,3
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +2:42,0
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +3:10,4
- Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Hyundai (WRC2) +7:03,8
- Adrien Fourmaux, Ford (WRC2) +7:12,0
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden
- Valtteri Bottakselle hälyyttäviä uutisia Kiinan sprintin aika-ajoissa – Mercedes dominoi ratatapahtumia