Q1: Floppikuski tuhosi jälleen kerran autonsa – Valtteri Bottas joutui pettymään
Japanin GP:n aika-ajojen avausosio on saatu pakettiin legendaarisella Suzukan radalla. Ensimmäisen osion nopein oli tuttuun tyyliin Red Bullin Max Verstappen.
Aika-ajot ehtivät päästä hyvin aluilleen, kunnes yhdeksän minuuttia ollessa kellossa Logan Sargeant jatkoi jälleen kerran mollivoittoista tulokaskauttaan. Yhdysvaltalainen menetti Williamsinsa hallinnan Suzukan radan viimeisen mutkan ulostulossa ja täräytti vauhdilla valliin.
Sargeant selvisi tilanteesta henkisin vammoin, mutta auto tuhoutui pahoin. 22-vuotias tulokaskuski on löytänyt itsensä useasti tänä vuonna radan ulkopuolelta, eikä vauhtikaan ole päätä huimannut. Sessio keskeytettiin luonnollisesti punaisilla lipuilla.
Ajojen jatkuttua McLarenin Lando Norris ajoi toiseksi nopeimman ajan ennen Ferrarin Charles Leclerciä. Norris jäi Verstappenin kärkiajasta vajaat kaksi kymmenystä. Neljänneksi ehti vahvasti kaasutellut Liam Lawson AlphaTaurillaan ja McLarenin Oscar Piastri täytti viiden kärjen.
Alfa Romeon Valtteri Bottas joutui pettymään, kun sveitsiläistallin kyyti ei riittänyt jatkopaikkaan. Suomalainen karsiutui ensimmäisessä osiossa alle kymmenyksen erolla, eikä Alfa Romeon ajoituskaan napsahtanut taaskaan kohdilleen molempien autojen joutuessa ruuhkaan ratkaisevilla hetkillä.
Bottaksen ja Sargeantin lisäksi karsiutujien joukkoon jäivät Lance Stroll, Zhou Guanyu sekä Nico Hülkenberg. Q1:n tuloslista alla.
Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
