Mick Schumacherin F1-haaveet romuttuivat nololla tavalla – Toto Wolffin avustus pahensi tilannetta

Mick Schumacheria ei nähdä F1-sarjassa ensi kaudella.
Täksi vuodeksi Mercedeksen testikuljettajaksi Haasilta sysätty saksalainen on tavoitellut ajopaikkaa kuninkuusluokassa aktiivisesti läpi vuoden. Vaihtoehdot ovat olleet vähissä. Suurin osa ajopaikoista täytettiin monivuotisilla sopimuksilla, mutta avautuminen Williamsilla näytti olevan olemassa.
Erityisesti Mercedeksen sekä Williamsin vuosia jatkunut yhteistyö poiki mahdollisuuksen saksalaisen liittymiselle. Tulokaskuski Logan Sargeant ei ole vakuuttanut, eikä nuorukaisen ajopaikka ole mitenkään taattu.
F1-insiderin mukaan erityisesti tallipäällikkö Toto Wolff yritti saada Schumacheria Williamsille. Itävaltalainen jakoi kaiken datan saksalaisen testi -sekä simulaatioajoista Williamsin kanssa. Tallia luotsaa entinen Mercedes-työntekijä James Vowles, joten Schumacherin mahdollisuudet tuntuivat suurilta.
Wolffin hyvää tarkoittanut ele päättyi kuitenkin nolosti. Schumacherin data oli ratkaiseva tekijä, miksi Vowles ei halua saksalaista talliinsa. Näin ollen 24-vuotiaan ura jatkuu kuninkuusluokan ulkopuolella.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- MTV: Mika Häkkinen hyppäsi Kalle Rovanperän kyytiin – hurja vauhti oli liikaa: ”Älä nyt s**tana!”
- Valtteri Bottaksen ”peppukalenteri” huutokaupataan – ja miten LV:n takki liittyy tähän kaikkeen?
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- Lewis Hamilton ja Max Verstappen päätyivät melkein tallikavereiksi – Red Bull -pomolta yllätyspaljastus tuoreista sopimusneuvotteluista