FIA-pomolta lupaavia uutisia tulevaisuuden F1-säännöistä
Kansainvälisen autoliiton presidentti Mohammed Ben Sulayem kertoo lupaavia uutisia F1-faneille kauden 2026 säännöistä.
Ben Sulayem kertoo heidän varmistavan ainakin sen, että kilpureista tulee kevyempiä ja laitteista lähtee enemmän meteliä. Kauden 2026 moottorisäännöt on jo lyöty lukkoon, mutta alustan ja korin osalta ollaan vielä kehittelyvaiheessa.
FIA-pomo kertoo itse muun muassa rallia ajaneena, että kilpa-autossa kaikkein pahinta on ylimääräinen paino ja se halutaan ehdottomasti karsia tulevaisuudessa pois.
– Olen itse ajanut rallia. Antakaa minulle mitä tahansa, mutta älkää painavaa autoa, sillä se on aina häirinnyt minua, sanoo Ben Sulayem Motorsport Totalin haastattelussa.
– Kevyemmät autot ovat parempia ja minä tiedän mistä puhun. Painon myötä jousituksen kanssa joutuu tehdä kompromisseja, jarrut ei toimi yhtä hyvin ja renkaat kuluvat enemmän. Suurempi massa luo myös isompia onnettomuuksia, luettelee FIA-pomo.
Vielä vuonna 2001 F1-autojen minimipaino oli vain 600 kiloa nykyiseen 798 kiloon verrattuna kuljettaja mukaan lukien. Tekniikkatyöryhmien mukaan vastaaviin lukemiin on enää nykyisin hankalaa päästä, mutta painoa uskotaan pystyvän karsimaan.
– Olen jo puhunut asiasta tiimilleni Fiassa. Me haluamme kevyemmät autot ja paremmat äänet moottoreista. Se on loppukädessä meistä kiinni ja jos Stefano Domenicali (F1-sarjan johtaja) haluaa sitä myös, niin hyvä homma ja sitten se lyödään lukkoon, jatkaa Ben Sulayem.
– Fian on vain päätettävä asiasta ja sitten se toteutetaan, eikä vain siksi, että F1-konserni haluaa sitä, vaan siksi, että se on oikein lajin kannalta, sanoi FIA-pomo.
LUE MYÖS: Neljä Red Bullia ensi kaudella? – ”He saattavat löytää porsaanreijän”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia