Red Bull siirtää resursseja jo ensi kauteen – syynä ”merkittävä” tuulitunnelirangaistus
Kuluvaa F1-kautta hallitseva Red Bull siirtää katseitaan sekä resurssejaan jo ensi kauteen, kertoo tallipäällikkö Christian Horner.
Energiajuomajätti teki F1-historiaa viime sunnuntaina Unkarissa, kun Max Verstappen toi tallille 12:nnen perättäisen voiton. Samalla rikottiin 35 vuotta vanha ennätys, joka oli McLarenin, Ayrton Sennan sekä Alain Prostin käsialaa.
Red Bullin dominanssia vauhditti tiimin Budapestiin tuotu päivityspaketti, joka sisälsi muun muassa parannuksia sivuponttooneihin sekä kilpurin lattiaan. Hornerin mukaan kyseessä saattoi olla tallin viimeinen suurempi päivityspaketti tämän kauden osalta. Red Bull -pomon mukaan heillä käännetään katseita jo ensi vuoteen, eikä pelkästään budjettikattorikkeestä saadun rangaistuksen myötä.
– Ne tekivät sen, mitä niiden pitikin ja nyt antamamme tasoituksen myötä meidän täytyy jo todella kääntää katseita ensi vuoteen, sanoo Horner motorsportille.
Tasoituksella Horner viittaa F1-sarjan aerotestausrajoituksiin. Tiimit, jotka ovat tietyssä vaiheessa kautta korkeammalla valmistajien MM-sarjassa, saavat vähemmän testiaikaa tuulitunnelissa. Kauden ollessa puolivälissä, on Red Bullille tarjolla vain 70 prosenttia sallitusta tuulitunneliajasta. Sen lisäksi tallin aerotestausta rasittaa budjettikattorikkeestä saatu rangaistus, joka vähentää vielä 10% entisestään. Mercedeksen lukema on 75 prosenttia, Aston Martinin 80 prosenttia, Ferrarilla 85 prosenttia ja niin edelleen.
– Meillä on kulukattorangaistus lokakuuhun saakka, joten olemme toisena ja kolmantena oleviin verrattuna merkittävästi alakynnessä, jatkaa Horner.
– Vielä enemmän verrattuna tiimeihin, jotka ovat neljäntenä ja viidentenä. Jos verrataan vaikkapa McLarenin määrään tuulitunnelissa meihin, on siinä valtava ero. Sen johdosta meidän täytyy olla todella valikoivia testiemme kanssa.
Tämäkin kuvastaa osaltaan sitä, kuinka mahtavaa työtä Milton Keynesissä on tehty. Red Bull on voittanut kaikki kauden kilpailut rajoituksistaan huolimatta ja vähäisempikin kehitystyö tuottaa tehokkaasti hedelmää. Red Bull ei ole tuomassa enää suurempia päivityksiä, jos jätetään pienet ratakohtaiset muutokset pois laskuista.
LUE MYÖS: Kommentti: Rajummat sanktiot kehiin – Red Bull saa budjettikaton näyttämään typerältä
LUE MYÖS:
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin