Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff vakuuttelee heidän voimayksikkönsä sääntöjenmukaisuutta ja lähettää samalla tiukat terveiset kanssakilpailijoilleen.
Mercedes on noussut ennakkosuosikkien joukkoon jo ennen virallisia talvitestejä, sillä saksalaisvalmistajan voimanlähteestä on kantautunut jo pitkän aikaa positiivisia signaaleja. Sen lisäksi talli kaasutteli viime viikon suljetuissa shakedown-testeissä yli 500 kierrosta, joka oli kaikista tiimeistä selkeästi eniten.
Mercedestä onkin työnnetty kilpailijoiden toimesta silmätikuksi juurikin voimayksikön osalta. Ainakin Honda, Ferrari ja Audi ovat jo useiden lähteiden mukaan pyytäneet FIA:lta sääntöselvennyksiä ja harkinneet jopa protestia Australian avauskilpailussa, mikäli vaadittuja toimenpiteitä ei suoriteta.
Mercedeksen on raportoitu keksineen keinon, jolla se saa muutettua moottorinsa puristussuhdetta ajon aikana. Tätä nostamalla voimayksiköstä saadaan lisää hevosvoimia irti, mutta laitteiden viilentyessä ja ollessa paikallaan se on läpäissyt FIA:n testit. Ainakin tähän saakka kansainvälinen autoliitto on linjannut Mercedeksen keksinnön lailliseksi ja tallipomo Wolff kehottaakin muita keskittymään omiin asioihinsa.
”Yrittävät keksiä ongelmia tyhjästä”
– En vain voi ymmärtää, miksi jotkut tiimit keskittyvät enemmän muiden tekemiseen vääntämällä asiasta, joka on hyvin selkeä ja läpinäkyvä, kommentoi Wolff RN365:n mukaan.
– Kommunikaatio FIA:n kanssa on ollut koko ajan positiivista. Kyse ei ole pelkästään puristussuhteesta, vaan muustakin. Sääntö on sen suhteen erittäin selkeä.
– Joten kootkaa paskanne. He järjestävät salaisia kokouksia ja lähettävät salakirjeitä, yrittäen järjestää testitapoja, joita ei ole edes olemassa, paaluttaa Wolff.
FIA:n on tarkoitus kokoontua vielä lähitulevaisuudessa tiimien kanssa antaakseen kaikille lopullisen linjauksen asian tiimoilta. Muistettakoon myös se, että Mercedeksen lisäksi Red Bull on kehittänyt vastaavanlaisen keksinnön voimayksikkönsä osalta.
LUE LISÄÄ
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!