Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
Uudet F1-säännöt tuovat merkittäviä muutoksia autoihin ja tallien työskentelyyn. F1-asiantuntija Toni Vilander uskoo, että kuljettajista parhaiten uuteen aikakauteen sopeutuu Max Verstappen.
– Iso muutos tulee, talleilla on paljon teknistä oppimista. Käsitys on, että autot menevät suorilla lujempaa. Aika näyttää, onnistuttiinko näissä säännöissä, Vilander ennakoi uutta F1-aikakautta SuomiF1.comin haastattelussa.
Tallit ovat päässeet testaamaan uusia autoja suljetuissa harjoituksissa Barcelonassa, joka on tärkeä etappi autojen kehitystyölle. Vilanderin mukaan vauhti tulee kasvamaan vielä merkittävästi ennen kauden alkua.
– Autojen kehitystyö tulee olemaan nopeaa. Ensimmäistä kilpailua kohti autot tulevat nopeutumaan monta sekuntia, koska tallit tekevät kovaa työtä niiden parissa, hän arvioi.
Uudet säännöt ja uudet autot tulevat vaatimaan kuljettajilta lisää joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Vilanderilla nousee yksi kuski tässä rankingissa ylitse muiden.
– Uskon, että kaikista sopeutuvaisin uuteen aikakauteen on Max Verstappen. Se superlahjakkuus näkyy siinä, mitä hän on tehnyt omalla kisa-autollaan verrattuna tallikavereihin. Maxiin on tietty odotusarvo ja luotto. Hän tulee olemaan kärkisijoilla, jos auto on yhtään sinne päinkään, Vilander sanoo.
Vilander seuraa mielenkiinnolla myös Valtteri Bottasin paluuta.
– Odotan innolla tulevaa kautta, toivottavasti tulee mielenkiintoista seurattavaa kaikille. Erityisesti seurataan innolla Valtterin paluuta ja toivotaan menestystä!
LUE MYÖS:
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Sébastien Ogierilta vahva näkemys MM-sarjan tulevaisuudesta – vaatii yhtä merkittävää muutosta
- Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- George Russellilta varoitus talleille: F1-kauden todellinen testi on vielä edessä
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- McLaren-kuski pyytää potkuja F1-tehtävistä – ”En oikeastaan välitä enää”
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Lauri Heinosen kotikisa oli jo vaarassa – kilpakumppani pelasti viime hetkellä
- Suomen Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Robin Räikkösen otteet vakuuttavat – asiantuntija antoi arvionsa IS:lle
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Kova vahvistus kotimaiseen ralliin – Hyundai-tähti saapuu Tampereelle
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi