Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
Jyväskylän MM-ralli eli Secto Rally Finland uudistuu isosti vuodelle 2026.
Yksi merkittävistä muutoksista on legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen puuttuminen. Vielä viime vuonna Ouninpohja toimi kilpailun viimeisenä erikoiskokeena.
Tällä kertaa Jyväskylän MM-ralli tulee päättymään peräti 30 kilometriä pitkään Himos-Jämsä-erikoiskokeeseen, joka ajetaan sunnuntaina kahdesti.
– Yleisö näkee samoilta paikoilta pitkän pätkän ajoa ja heti perään maalijuhlallisuudet. Tällainen kokonaisuus ei synny joka paikassa, kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen sanoo AKK:n tiedotteessa.
Paljon uusia reittejä
Isoja muutoksia nähdään myös perjantaina, jolloin ajetaan eniten erikoiskoekilometrejä. Lähes puolet päivän teistä on WRC-aikakaudella täysin ajamatonta.
Päivän kokonaisuuteen kuuluvat uuteen ajosuuntaan käännetty Laukaa, Saarikas, kokonaan uusi erikoiskoe Sydänmaa (vanhat Sirkkamäki + Kalliokoski), täysin uusi Hoho ja iltahuipennuksena Harjun kaupunkierikoiskoe Jyväskylässä.
– Osa teistä ei ole koskaan nähnyt ralliautoa edes paikallisrallissa. Silti mukana on vahva historiallinen lataus, kuten juhlavuoteen kuuluukin, sanoo reitistä vastaava apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen.
Siirry Suomen MM-rallisivulle painamalla tästä!
Jyväskylän MM-rallin reitti: Erikoiskokeet & aikataulu
Keskiviikko 29.7.2026
| Aika | Vaihe | Pituus |
|---|---|---|
| 19:00 | Ceremonial Start, Jyväskylä | – |
Torstai 30.7.2026
| Aika | Erikoiskoe | Pituus | Huomio |
|---|---|---|---|
| 09:01 | Testi-EK Ruuhimäki | 4,12 km | |
| 19:05 | EK1 Harju 1 | 2,58 km | Live TV |
| – | Huolto, Jyväskylä | – | |
| Yht. | Päivän EK-kilometrit | 2,58 km |
Perjantai 31.7.2026
| Aika | Erikoiskoe | Pituus |
|---|---|---|
| 08:44 | EK2 Laukaa 1 | 18,20 km |
| 09:45 | EK3 Saarikas 1 | 15,78 km |
| 10:50 | EK4 Sydänmaa 1 | 19,10 km |
| 11:58 | EK5 Hoho 1 | 9,60 km |
| – | Huolto, Jyväskylä | – |
| 14:48 | EK6 Laukaa 2 | 18,20 km |
| 15:49 | EK7 Saarikas 2 | 15,78 km |
| 16:54 | EK8 Sydänmaa 2 | 19,10 km |
| 18:05 | EK9 Hoho 2 | 9,60 km |
| 19:05 | EK10 Harju 2 | 2,58 km |
| – | Huolto, Jyväskylä | – |
| Yht. | Päivän EK-kilometrit | 127,94 km |
Lauantai 1.8.2026
| Aika | Erikoiskoe | Pituus |
|---|---|---|
| 08:01 | EK11 Parkkola 1 | 16,80 km |
| 09:42 | EK12 Päijälä 1 | 10,60 km |
| 10:36 | EK13 Västilä 1 | 19,20 km |
| 12:05 | EK14 Leustu 1 | 16,44 km |
| – | Huolto, Jyväskylä | – |
| 15:01 | EK15 Parkkola 2 | 16,80 km |
| 16:42 | EK16 Päijälä 2 | 10,60 km |
| 17:36 | EK17 Västilä 2 | 19,20 km |
| 19:05 | EK18 Leustu 2 | 16,44 km |
| – | Huolto, Jyväskylä | – |
| Yht. | Päivän EK-kilometrit | 126,08 km |
Sunnuntai 2.8.2026
| Aika | Erikoiskoe | Pituus | Huomio |
|---|---|---|---|
| 10:35 | EK19 Himos-Jämsä 1 | 30,00 km | |
| 13:15 | EK20 Himos-Jämsä 2 | 30,00 km | Wolf Power Stage |
| 14:15 | Podium, Himos | – | |
| Yht. | Päivän EK-kilometrit | 60,00 km |
Yhteenveto koko rallista
- Koko reitti: 1276,97 km
- Erikoiskokeiden kokonaispituus: 316,60 km
- Erikoiskokeita yhteensä: 20 kpl (+ Testi-EK)
Lue täältä kaikki MM-rallikaudesta 2026
LUE MYÖS:
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- Uusi F1-rata sai tylyn vastaanoton – muutoksia luvassa jo ensi kaudeksi
- Valtteri Bottas jäi hännille – yksi ongelma nousi jälleen esiin
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Espanjan GP 2026 – F1 Madrid: Tulokset ja uutiset
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”