Lähde: Ferrari-tähti jättää tallin – korvaajaksi kaavaillaan entistä Red Bull -hylkiötä

Ferrari valmistautuu tähtikuljettaja Carlos Sainzin lähtöön tallista hänen sopimuksensa päättyessä kauden 2024 päätteeksi.
Sainz on jumahtanut siipimiehen rooliin italialaistallissa. Ei ole salaisuus, etteikö talli petaa mahdollista menestystä monacolaisvirtuoosi Charles Leclercille. Tämä ilmiö todistettiin viime viikonloppuna Itävallassa, kun nopeampi espanjalainen ei saanut ohittaa Leclerciä. Lopulta Sainz oli kilpailussa vasta kuudes.
Italialaisjulkaisu Corriero dello sportin mukaan Sainz aikoo etsiä uusia haasteita sopimuksensa päätyttyä. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehdoksi nousee Valtteri Bottaksen Sauber, joka muuttuu Audiksi kaudella 2026 uusien moottorisääntöjen astuessa voimaan.
Julkaisun mukaan Ferrari on jo valmistautunut Sainzin lähtöön. Tällä hetkellä miehen paikalle kaavaillaan entistä Red Bull kuski Alexander Albonia. Thaikuljettajan esiintyminen kärkitallissa meni penkin alle, mutta hän on löytänyt vauhtinsa Williamsilla.
Albonin sopimus brittitallin kanssa vanhenee niin ikään vuoden 2024 päätteeksi. Näin Albon olisi ideaali valinta legendaariselle italialaistallille ilman suurempia sopimuskikkailuja.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Mercedekseltä sekä Susie Wolffilta raju vastaus petostutkintaan – ”Tämä ajojahti johtuu lajimme naisvihasta”
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla