EK8: Kalle Rovanperä kärjessä virheestä huolimatta – ”Yleisesti aika hyvä päivä”
Viron MM-rallin perjantainen ajopäivä on saatu pakettiin. Kahdeksannen pätkän nopein kuljettaja oli kiukkuisena aikasakostaan koko päivän tykittänyt Ott Tänak.
Toyotan Kalle Rovanperä on perjantaina paahtanut mestarin elkein. Aamupäivän kärjen tuntumassa roikkunut MM-kärki teki iskunsa iltapäivällä ja paineli Thierry Neuvillen edelle kärkipaikalle. Lähtöpaikka huomioiden Rovanperä teki hurjan tempun, sillä hänen oli tälläkin kertaa tarkoitus kärsiä aura-auton roolistaan.
Päivän viimeisellä rypistyksellä Rovanperä teki pienen mokan, jossa hävisi arviolta 2-3 sekuntia, mutta siitä huolimatta Neuville pysyi edelleen takana. Rovanperä kasvatti virheestä huolimatta johtoaan 0,8 sekunnilla.
– Ainut tilanne tänään, joten ei paha yleisesti. Olen pettynyt, kun menetin siinä niin paljon aikaa. Yritin puristaa vähän kovempaa, mutta yleisesti aika hyvä päivä kuitenkin, analysoi Rovanperä päiväänsä.
Rovanperä johtaa Viron rallia tasan kolmella sekunnilla perjantain jälkeen.
Hyundain Esapekka Lappi ajoi vahvan perjantain haastavasta alusta huolimatta. Aamulla kolme pätkää ilman hybridijärjestelmää puskenut pieksämäkeläinen nousi perjantai-iltana kolmanneksi, eikä tallikaveri Neuvillekaan ole tavoittamattomissa, puhumatta kärkimies Rovanperästä.
– En pystynyt seuraaman nuottia jostain syystä. En tiedä olenko väsynyt vai mitä. Päivä itsessään ihan hyvä ja odotan innolla huomista, paketoi Lappi perjantainsa.
Lappi on 1,9 sekuntia edellä Elfyn Evansia ja tallikaveri Neuvilleen on matkaa 9,2 sekuntia.
Teemu Suninen ajoi odotuksiin ja lähtökohdiin nähden loistavan perjantain Virossa. Uuden työkalun kanssa riittää opeteltavaa, mutta jokelalainen on siitä huolimatta perjantain ajopäivän jälkeen viidentenä, eikä ole jäänyt muiden jalkoihin. Takana on täyden MM-sarjan ajavia kavereita.
– On ollut tosi hyvä päivä ja paljon oppimista. Otan vauvan askelia ajamisen kanssa, mutta pääasia on mennä eteenpäin. Ollut mahtava päivä ja auto on mahtava, fiilisteli Suninen perjantaita.
Kilpailu jatkuu lauantai-aamuna kello 08:09 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Viron MM-rallin tilanne, EK 8/21
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +3,0
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +12,2
- Elfyn Evans, Toyota +14,1
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +33,8
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +48,8
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:03,6
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +4:07,4
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +4:14,1
- Sami Pajari, Skoda (WRC2) +4:25,0
- Ott Tänak, M-Sport Ford +4:47,0
- Emil Lindholm, Hyundai (WRC2) +5:06,8
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!