F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”

Red Bullin neuvonantaja sekä kuskiohjelman pomo Helmut Marko kertoo Nyck de Vriesin ajaneen itselleen lisäaikaa Monacossa.
AlphaTaurin tulokaskuljettajalla on ollut surkea alkukausi ja sen lisäksi, että vauhti on ollut hukassa, on laitteet ajautunut myös liian paljon kaiteiden puolelle. Monacossa 27-vuotias hollantilainen ylsi aika-ajojen toiseen osioon ja oli lähellä tallikaveri Yuki Tsunodan vauhtia.
Sunnuntain kilpailussa De Vries selviytyi haastavista olosuhteista ja piti kilpurinsa kaiteiden välissä selviytyen kunnialla ruutulipulle sijalla 12. Pistepussi ei tälläkään kertaa karttunut, mutta tallikaverin vauhdin tuntumassa pysyminen oli valon pilkahdus hollantilaisen surkeaan alkukauteen.
– Tämä oli heittämällä hänen paras viikonloppunsa AlphaTaurilla. Nyck oli paljon lähempänä Yukia kuin aiemmin ja tämä on juuri sitä, jota minä haluan nähdä häneltä, kertoo Marko motorsport.com -sivustolla.
De Vriesille on kasattu suuret odotukset, sillä hän on ikäisekseen melko vanha tulokaskuljettaja, jolla on runsas kokemus eri moottoriurheiluluokista. Tsunodan tasolle on päästävä pian, jotta ajohommat jatkuvat tulevaisuudessakin.
– Tietysti haluamme nähdä enemmän. Ajattelimme tuovamme kaverin, jolla on jo paljon kokemusta ja pystyisi haastamaan Yukin välittömästi. Näin ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut, joka on merkittävin asia, jatkaa Marko.
Hollantilaiskuljettajan voi olettaa kuitenkin pedanneen itselleen hieman työrauhaa, sillä aiemmin kärsimättömyydestään tunnettu Marko oli huhujen mukaan asettanut De Vriesille takarajan Espanjan osakilpailuun, mikäli otteissa ei näy petrausta.
– Ei sellaiseen ole koskaan aikarajaa. Me vain katsomme ja mittaamme tulostasoa. Toimimme sitten, kun meidän pitää, mutta tällä hetkellä en näe syitä ryhtyä toimiin, jutteli Red Bull -pomo.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys