Tallikavereiden kolari oli johtaa kilpailukieltoon – tuomaristo päästi pälkähästä
Sunnuntainen Australian GP oli vaatimattomasti kuvailtuna värikäs. Etenkin loppuhetkien uusintastartissa nähtiin useita kolareita, joissa suurimmiksi kärsijöiksi joutui Alpine-kaksikko.
Esteban Oconin ja Pierre Gaslyn osuma johti ranskalaistallin molempien autojen keskeytykseen ja kaksikko joutui selvittelemään kolaria vielä tuomaristolle kilpailun jälkeen.
Normaalisti tällaiset tilanteet eivät aiheuta suurempia sydämentykytyksiä, mutta Gaslyn tilanteessa ainakaan rangaistuspisteisiin ei ole enää varaa, sillä rangaistustili alkaa olla pikkuhiljaa täynnä. Tuomaristo oli tutkinut Alpine-kaksikon tilanteesta nimenomaan Gaslyn ajamista ja he vaativat selvitystä tapahtumista.
Ranskalainen valui ensimmäisessä mutkassa nurmikon puolelle ja palasi sieltä nopeasti radalle kohti ajolinjaa, joka johti hurjiin väistämistilanteisiin. Ocon ei kuitenkaan mahtanut osumalle mitään ja niinpä molemmat Alpinet rysähtivät kaiteiden puolelle. Tuomaristo tuumasi Gaslyn ajamisen olleen kenties vaarallista ja sääntökirjan vastaista, mutta lopulta viisi tuntia palaverin jälkeen he päättivät olla rankaisematta Gaslya.
Tämä säästää ranskalaisen kilpailukiellolta, sillä Gasly on ehtinyt kerätä 10 rangaistuspistettä kalenterivuoden aikana. Maksimi on 12 pistettä, jonka jälkeen napsahtaa kilpailukieltoa. Gaslyn pistepussukat rangaistuspisteiden osalta alkavat kevenemään vasta Imolan osakilpailun jälkeen toukokuun loppupuolella, joten Alpine-kuljettajalla ei ole varaa hölmöilyyn jatkossakaan.
Tuomaristo näki tapahtumat eri videokuviin ja dataan nojaten kisatilanteena.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia