EK11: Kroatian MM-rallissa hurjaa draamaa – Thierry Neuville rysäytti kärkipaikalta ulos!
Kroatian MM-ralli on jatkunut pitkin lauantaista aamua Kroatiassa. Sijoituksissa ei olla koettu runsaampia muutoksia sitten perjantain ajopäivän, mutta 11:llä erikoiskokeella nähtiin draamaa.
Rallia lähestulkoon alusta asti johtanut Hyundai-tallin Thierry Neuville rysäytti ulos kärkipaikalta osuttuaan isoon kiveen. Näin ollen Toyotan Elfyn Evans nousee rallin kärkeen. Samalla myös takana tulevat kohentelevat asemiaan. Ott Tänak on nyt Fordillaan toisena ja Esapekka Lappi nousi kolmanneksi tallikaverinsa ulosajon myötä.
EK11:n nopein oli jälleen hallitseva mestari Kalle Rovanperä. Suomalainen on ollut vahvassa iskussa vaikean avauspäivän jälkeen ja paukutti jo kolmannen pohja-ajan peräjälkeen. Kokonaistilanteessa Rovanperä lähestyy jo hurjaa vauhtia parempia sijoja. Tällä hetkellä seitsemäntenä majaileva suomalainen on enää noin 16 sekunnin päässä neljännestä sijasta.
– Uudet pätkät ovat aina vaikeita. Ei ollut helppoa, todella liukasta, kommentoi Rovanperä pätkän maalissa.
Kolmanneksi nousseen Lapin aamupäivä on ollut haastava. Vahvan perjantain jälkeen vauhti on ollut kadoksissa ja EK11:llä Pieksämäen mies jäi pohja-ajasta runsaat 15 sekuntia. Samalla ajopäivään aivan huulilla ollut Tänak karkasi entisestään.
– Ei ole itseluottamusta. Ehkä nukuin huonosti tai jotain, tokaisi Lappi.
Noteerattavaa on aamupäivän tapahtumien osalta myös Sébastien Ogierin saama minuutin aikasakko perjantain renkaanvaihtoepisodista. Turvavyöt eivät olleet vielä kiinni, kun autokunta lähti jatkamaan matkaa ja ranskalaiselle ropisi aikasakkoa. Vanha mestari jatkaa ralliaan kuudennella sijalla.
Ennen päivähuoltoa ohjelmassa on vielä yksi erikoiskoe, joka käynnistyy kello 12:26 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Kroatian MM-rallin tilanne, EK 11/20
- Elfyn Evans, Toyota
- Ott Tänak, Ford +19,1
- Esapekka Lappi, Hyundai +42,8
- Pierre-Louis Loubet, Ford +2:00,3
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:03,6
- Sébastien Ogier, Toyota +2:13,4
- Kalle Rovanperä, Toyota +2:16,0
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +4:33,5
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) +5:00,5
- Nicolas Ciamin, VW (WRC2) +5:04,9
11. Emil Lindholm, Skoda (WRC2) +5:58,0
13. Sami Pajari, Skoda (WRC2) +6:22,7
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan