EK8: Esapekka Lappi hyvissä asemissa ensimmäisen ajopäivän jälkeen – Kalle Rovanperä löysi viimein vauhtinsa

Kroatian MM-rallin perjantain ajopäivä on saatu pakettiin. Avauspäivän jälkeen rallia johtaa edelleen Hyundain Thierry Neuville.
Belgialaiskuljettajan johto ennen rallissa toisena olevaa Elfyn Evansia on 5,7 sekuntia. Fordin Ott Tänak on kolmantena, mutta jäänyt jo puoli minuuttia kärjestä.
Kahdeksannella ek:lla ei suurempaa draamaa koettu, vaikkakin Toyotan Sébastien Ogier koki aivan pätkän lopussa päivän toisen rengasrikkonsa. Ranskalaismestarilla ei kuitenkaan tällä kertaa hänen onnekseen tuhraantunut suuremmin ylimääräisiä sekunteja.
Kalle Rovanperän päivä oli vaikea rengasrikon ja surkean vauhdin myötä, mutta viimeisellä pätkällä kyytiä alkoi jo löytymään. Rovanperä oli kahdeksannen ek:n toiseksi nopein ja kommentoi pätkän maalissa säätöjen osuneen vihdoin kohdilleen.
– Auto ja säädöt ovat nyt sellaiset, kuten pitääkin. Toivottavasti huomenna pystymme jatkamaan samaa rataa, kommentoi Rovanperä rohkaisevasti huomista ajatellen.
Rovanperä majailee avauspäivän jälkeen rallissa edelleen kahdeksantena, mutta ero kärkeen on venähtänyt jo yli kahteen ja puoleen minuuttiin.
Hyundain Esapekka Lappi on puolestaan hyvissä asemissa perjantain jälkeen. Suomalainen käy tällä hetkellä kovaa taistoa Tänakia vastaan.
– Aika rauhallinen veto. Olin hieman varovainen, mutta fiilis on ihan hyvä. Haluaisin muuttaa jotain, mutta en tiedä mitä tehdäkseni tästä vielä hieman helpompaa, totesi Lappi päivän viimeisen pätkän maalissa.
Lappi jatkaa taistoaan lauantaina neljänneltä sijalta. Eroa kolmantena olevaan Tänakiin on vain 3,4 sekuntia.
Lauantain ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy lauantai-aamuna kello 08:54 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Kroatian MM-rallin tilanne, EK 8/20
- Thierry Neuville, Hyundai
- Elfyn Evans, Toyota +5,7
- Ott Tänak, Ford +30,0
- Esapekka Lappi, Hyundai +33,4
- Sébastien Ogier, Toyota +1:23,7
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:52,1
- Pierre-Louis Loubet, Ford +1:52,9
- Kalle Rovanperä, Toyota +2:40,3
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +3:20,0
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2) +3:49,9
12. Sami Pajari, Skoda (WRC2) +4:46,6
13. Emil Lindholm, Skoda (WRC2) +4:47,2
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Esapekka Lappi aloitti vahvimmin Sardiniassa – Kalle Rovanperällä edessä iso haaste
- Mick Schumacherista lohduton arvio – ”Tilanne ei ole suotuisa”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”