Red Bullit valloittivat eturivin Bahrainissa – Valtteri Bottas joutui pettymään
F1-kauden ensimmäiset aika-ajot on ajettu Bahrainissa. Paalupaikan avauskilpailuun valtasi Red Bullin Max Verstappen.
Hallitseva maailmanmestari nappasi paalupaikan tallikaverinsa Sergio Perezin nenän edestä hieman yli kymmenyksen erolla, joten paalutaisto oli tiukka. Seuraavaksi tulivat molemmat Ferrarit, jotka vaikuttivat olevan loppuun saakka paalutaistossa mukana, mutta Red Bullit onnistuivat vääntämään turboruuvia vielä astetta kovemmalle.
Viiden kärjen täytti mahtavaa avausviikonloppua ajava Fernando Alonso Aston Martinillaan. Jopa paaluspekulaatioissa aika-ajon alkuun asti pyörinyt espanjalainen jäi lopulta paalupaikasta yli kuusi kymmenystä.
Mercedekset jäivät vasta sijoille kuusi ja seitsemän. George Russell onnistui pätkimään tallikaverinsa Lewis Hamiltonin. Mustat autot jäivät kärjestä noin kuusi kymmenystä ja hävisivät niukasti Alonsolle.
Aika-ajon suurimmat yllättäjät löytyivät sijoilta yhdeksän ja kymmenen, kun Esteban Ocon onnistui piiskaamaan ennakkoon hitaan Alpinensa yhdeksänneksi. Kymmenenneksi ajoi yllättäen Haasin Nico Hülkenberg, joten paluu kisakuskin pestiin sujui ainakin alkuun vakuuttavasti.
Alfa Romeon Valtteri Bottas jäi toiseen osioon sijoittuen 12:nneksi. Aika-ajojen koko tuloslista alla.
Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus