Red Bullilla välit kiristyvät – Sergio Perez vaatii selontekoa loppukisan tapahtumista

Saudi-Arabian GP:n voittanut Sergio Perez haluaa käydä läpi kilpailun loppupuolella käydyn epäselvän radioviestinnän, joka johti meksikolaisen lisäpisteen menetykseen.
Jeddan katuradalla käyty kilpailu muodostui Red Bullin hallinnaksi, vaikka Max Verstappen starttasi lauantaisten ongelmien jälkeen vasta ruudusta 15. Kaksikko ajoi turva-auton jälkeen koko muulta nipulta karkuun ja meksikolainen onnistui pitämään eron tallikaveriinsa jatkuvasti viiden sekunnin tuntumassa.
Kilpailun loppuhetkillä tiimi pyysi Pereziä ajamaan tiettyä kierrosaikaa ja meksikolainen kysyi takaisin, että onko Verstappenille annettu samat ohjeet. Perez piti vielä tuolloin hallussaan kilpailun nopeinta kierrosta ja samaan aikaan Verstappen kysyi, että kenellä se on hallussa. Tiimi vastasi hollantilaiselle, että he eivät ole siitä huolissaan.
”Mutta minä olen”, vastasi Verstappen ja paalutti viimeisellä kierroksella nopeimman kierroksen ja vei lisäpisteen nimiinsä. Tämä tuntui harmittavan Pereziä ja hän koki tiimin antaneen erilaiset ohjeet tallin toiselle kuljettajalle.
– Kysyin asiasta kaksi kierrosta ennen loppua ja minun kerrottiin pitävän hallussani nopeinta kierrosta. Minua pyydettiin ajamaan tiettyä vauhtia ja luulin ohjeistuksen olleen saman Maxille, kertoo Perez PlanetF1-sivuston mukaan.
– Meidän täytyy käydä se läpi, sillä en pystynyt lopussa enää puristamaan sen takia, harmitteli meksikolainen.
Red Bull -kaksikon erottaa kahden osakilpailun jälkeen juurikin tuo Verstappenin nappaama lisäpiste MM-taulukossa. Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Australian Melbournessa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Nähdäänkö Kalle Rovanperä pian F1-auton puikoissa? – ”Katsotaan mitä tapahtuu”
- Mieletön summa! F1-tähden kypärästä maksettiin huutokaupassa ennätyshinta
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- EK15: Hyundai ylhäisessä kaksoisjohdossa yötauolle – Kalle Rovanperä kiinni palkintopallissa
- EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään