Sebastien Ogier jälleen Meksikon kuningas – Hyundai himmensi Toyotan juhlia, Kalle Rovanperä neljäs
Meksikon MM-ralli päättyi Toyotan keikkakuski Sebastien Ogierin juhliin. Ranskalaiskonkari nappasi jo uransa seitsemännen voittonsa Meksikossa. Ylivoimaisen voiton lisäksi kahdeksankertainen mestari täräytti vielä Power Stagelle tukevan pohja-ajan.
– Mahtavat pisteet tiimille. Omistan tämän voiton hiljattain menehtyneelle ystävälleni, tunteili Ogier maalissa.
Rallin toisesta sijasta käytiin viimeisillä pätkillä hurja taistelu Elfyn Evansin sekä Thierry Neuvillen välillä. Lopulta Hyundai-kuljettaja onnistui pilaamaan Toyotan kaksoisvoittojuhlat, kun Neuville ehti 0,4 sekunnilla Evansin edelle. Evansia hidasti ongelma jousituksen kanssa, eikä lopulta pystynyt pitämään belgialaista takanaan.
Suomalaisittain ralli oli hieman mollivoittoinen, kun lauantaina Esapekka Lappi ajoi kärkipaikalta ulos, eikä Kalle Rovanperän vauhti riittänyt tällä kertaa neljättä sijaa parempaan. Hallitseva mestari oli kokonaisuudessaan ralliinsa pettynyt, sillä Power Stageltakaan ei tullut onnistumista.
– Ei voi olla tyytyväinen, kun menetin takasiiven ajaessani pitkäksi. Vaikea viikonloppu kuten odotettiin, mutta neljäs sija on ihan ok. Olisin halunnut powerille paremman ajan, että vähän paska loppu tälle viikonlopulle, kommentoi Rovanperä viimeisen pätkän maalissa.
Rovanperä on kolmen rallin jälkeen MM-sarjassa kolmantena. Kausi jatkuu 20.-23.4 Kroatiassa. Meksikon rallin tulokset alla.
WRC2-luokassa palkintopallilla nähtiin jälleen suomalaisväriä, kun Emil Lindholm vältti ongelmat ja ajoi hienosti toiseksi.
Meksikon MM-rallin lopputulokset
- Sebastien Ogier, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai
- Elfyn Evans, Toyota
- Kalle Rovanperä, Toyota
- Dani Sordo, Hyundai
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2)
- Emil Lindholm, Skoda (WRC2)
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2)
- Ott Tänak, Ford
- Kajetan Kajetanowicz, Skoda (WRC2)
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!