Mercedes-pomo paljastaa: talli haaskasi koko talvikehityksensä – ”Joudumme aloittamaan puhtaalta pöydältä”
Mercedeksen startti kauteen 2023 ei sujunut tallin toivomalla tavalla. Hopeanuolet jäivät ruutuihin kuusi ja seitsemän, yli puoli sekuntia kärkiajasta.
Ero on samanlainen kuin viime kauden alussa. Uuden aikakauden F1-autot eivät ole sopineet saksalaistallille ja nyt on aika muutokselle. Mercedes kärsi viime vuonna eniten autoa sekä kuskeja haitanneesta porpoising-efektistä. Talli uskoi auton olevan koko sarjan nopein, kunhan pomppiminen saadaan kuriin.
Mercedes päätti luottaa omaan kykyynsä ratkaista ongelma, eikä muuttanut autonsa aerodynaamista puoltaan lähes ollenkaan. Pomppiminen jäi menneisyyteen, mutta talli on edelleen Red Bullia perässä.
Tämä on johtanut tallipäällikkö Toto Wolffin luovuttamaan nykyisen sivuponttoonittoman mallin suhteen. Talli käytännössä haaskasi koko talven auton kehitykseen, sillä nyt Mercedes lähtee rakentamaan autoaan teoriassa puhtaalta pöydältä.
– Meillä on kaikki resurssit olla loistavia tässä sarjassa. Infrastruktuuri sekä henkilöstö on kohdallaan, voitimmehan me kahdeksan mestaruutta peräkkäin, Wolff aloittaa The Race -julkaisulle.
– Viime vuonna me kuitenkin teimme kaiken väärin.
– Minä luotan talliini ja uskoin voivamme korjata tilanteen pysymällä alkuperäisessä suunnitelmassamme, mutta olin väärässä. Auto ei toimi.
– Meidän on pakko vaihtaa suuntaamme siihen, mikä auttaisi kehitystä. Tiedämme missä menetämme aikaa muille.
– Joudumme aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä.
Mercedeksen päätöstä nopeutti Aston Martinin huima kehitysvauhti talvella. Brittitallilla on käytössä Mercedeksen moottori, vaihdelaatikko sekä takajousitus. Mercedeksen koneistolla asiakastalli pärjää valmistajaa paremmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia