Kimi Räikkönen spinnasi, mutta onnellakin oli osansa – ”Väärässä paikassa väärään aikaan”
F1-sarjan kauden 2007 maailmanmestari Kimi Räikkönen ajoi sunnuntaina Austinissa toista kertaa urallaan Nascarin Cup-sarjan osakilpailussa.
Sijalta 22 kilpailuun startannut suomalainen vietti suurimman osan päiväpuhteestaan keskikastissa, vaikka nousikin kymmenen kierrosta ennen maalia upeasti neljänneksi nappiin menneen varikkotaktiikan ansiosta.
Kilpailun viimeiset kierrokset olivatkin kaikkea muuta kuin rentoa sunnuntaiajelua useiden onnettomuuksien ja uusintalähtöjen johdosta, jossa Jäämiehen kokemattomuus saattoi hieman näkyä. Kokeneemmat kaverit antoivat suomalaiselle armotta runtua, eikä Räikkönen pystynyt pitämään sijoituksiaan.
Lopulta kilpailu meni pyörähdyksen johdosta kokonaan pilalle ja Räikkönen oli viimeinen kärjen kanssa samalla kierroksella ruutulipulle selvinnyt kuljettaja. F1-mestari kuitenkin väläytti jälleen ajoittain rattimiehen taitojaan, eikä epäonnea olisi tarvittu hirveästi vähempää, jotta tulos olisi ollut parempi.
– Ei se ollut hassumpaa. Olimme vähän epäonnisia kolareiden kanssa, joita tapahtui, joten se meni näin tällä kertaa, summasi Räikkönen kilpailuaan motorsport.com-sivustolla.
– Uusintalähtöjä tuli jatkuvalla syötöllä ja spinnin jälkeen renkaat olivatkin sitten jo loppu. Sääli, sillä olimme pelissä mukana, mutta uusintalähdöissä aina väärässä paikassa väärään aikaan. Yritin joka kerta vain pysytellä poissa ongelmista, mutta aina siellä oli joku kolmen mutkan jälkeen menossa väärään suuntaan, sanoi Räikkönen.
Trackhouse Racingin tallipäällikkö Justin Marks ehti jo kommentoimaan, että auto numero 91 on aina Räikköselle valmiina, mikäli hän haluaa jälleen uudemman kerran ajamaan kilpaa. Suomalainen ei vielä tässä kohtaa pohtinut seuraavia peliliikkeitään, saatika missä ja millä laitteilla ajellaan seuraavaksi. Räikkösen kommenteista voisi kuitenkin päätellä, että edelleen jäi hampaankoloon.
– Sitä ei kukaan tiedä. Todella harmi, miten se meni lopussa, mutta mielestäni teimme asiat oikein. Uusintalähdöt nyt vain meni miten meni. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä ei mitään hajua, pyöritteli Jäämies.
Räikkönen ylitti lopulta maaliviivan sijalla 27, mutta nappasi kirsikaksi kakun päälle 30 sekunnin aikasakon oikaistuaan hieman radan ensimmäisen sektorin s-mutkissa. Virallisissa lopputuloksissa suomalainen löytyi sijalta 29. Sunnuntaina Austinissa nähtiin enemmänkin F1-kokemusta, kun kauden 2009 maailmanmestari Jenson Button ajoi debyyttikisansa luokassa.
Brittikuljettaja vei tällä kertaa keskinäisen nahistelun, vaikka aika-ajoissa Räikkönen olikin hieman nopeampi. Button sijoittui kisassa sijalle 18.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia