Formulalupaus Tuukka Taponen kerää ylistystä: ”Tulee näkymään F1:ssä muutaman vuoden kuluttua”
HELSINKI. Suomen tämän hetken suurin seuraava F1-toivo Tuukka Taponen kerää ylistystä viime aikojen mahtavista suorituksistaan.
16-vuotias nuorukainen kiinnitettiin viime marrakuussa Ferrarin kuljettaja-akatemiaan niitettyään menestystä kartingissa, jonka perään suomalainen on tehnyt kovaa jälkeä Lähi-Idän Formula 4 -luokassa. Viime viikonloppuna Taponen voitti kaikki kolme ajettua kilpailua Dubaissa ja tykitti itsensä mukaan jopa sarjan mestaruustaistoon.
Entinen F1-kuljettaja sekä nykyinen Viaplayn asiantuntija Mika Salo on seurannut Taposen uraa tarkkana ja noteerannut kyseessä olevan todellisen superlahjakkuuden.
– Olen katsonut kaikki kisat tänä vuonna. Hän ajaa hyvin ja alku oli itse asiassa yllättävän hyvä, vaikka ei vielä voittanutkaan kisoja, mutta nyt se voittaa koko ajan. Siellä on ollut pieniä juttuja, mitä on pitänyt hioa. Itseluottamus on nyt kohdallaan ja vauhti sitäkin parempi. Tuukka menee pitkälle ja nopeasti, kehui Salo Viaplayn kauden avajaistapahtumassa SuomiF1:lle.
Salo puhuu Taposesta suoraan poikkeuksellisena lahjakkuutena, eikä tulokset ole ainakaan tässä kohtaa jättäneet ketään kylmäksi. Taustajoukot ja rahoitus on Wihurin sekä Ferrari-kiinnityksen ansiosta kunnossa ja tästä eteenpäin täytyy vain iskeä kaasupoljinta pohjaan entistä enemmän. Salo uskoo, että Taponen tullaan jonakin päivänä näkemään aina kuninkuusluokassa asti.
– Tuohon ikään on jo tuolla tasolla sekä Ferrari-sopimus taskussa. Tuukalla on mahtava tulevaisuus ja ei tarvitse kuin ajaa kuin on tähänkin asti ajanut. Tullaan näkemään Formula 1:ssä muutaman vuoden kuluttua, sanoi Salo.
Taposen mestaruuden tavoittelu Lähi-Idän F4-sarjassa jatkuu tulevana viikonloppuna, kun Abu Dhabissa kaasutellaan kauden viimeiset kolme kilpailua.
Haastattelu: Miska Miettinen
LUE MYÖS: Williams-tulokas luuli jo F1-unelmansa kuolleen – ”Olin siitä 100-prosenttisen varma”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys