Melkoinen lista – nämä uskomattomat Lewis Hamiltonin menestysputket päättyivät

Mercedes-tähti Lewis Hamilton koki kaudella 2022 jotain sellaista, mihin hän ei ole vuosikausiin tottunut. Auto oli hidas, eikä sillä ollut realistista voittosaumaa kuin kenties vasta kauden viimeisissä kisoissa.
Seitsenkertainen maailmanmestari oli lopulta MM-pisteissä vasta kuudes ja tätä myöten useampi menestysvuosien hämmästyttävä menestysputki katkesi. GPBlog listasi muutaman brittikuljettajan huomionarvoisen putken päättymisen.
Viime viikonloppuna päättynyt F1-kausi tarkoitti sitä, että Hamilton jäi ensimmäistä kertaa urallaan ilman ainuttakaan osakilpailuvoittoa koko kaudella. Sen lisäksi britti ei onnistunut nappaamaan ainuttakaan paalupaikkaa, joka on myös ensimmäinen kerta hänen pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan.
Kuudes sija MM-sarjan loppupisteissä oli Hamiltonin kaudella 2007 startanneen F1-uran heikoin sijoitus ja ensimmäinen kerta, kun hän ei yltänyt viiden parhaan joukkoon.
Seuraavana onkin vuorossa hurja tilastokummajainen, sillä päättyneellä F1-kaudella nähtiin jotakin sellaista, mitä ollaan todistettu viimeksi 90-luvun alussa. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten kauden 1991, kun Hamilton tai Michael Schumacher eivät voittaneet ainuttakaan kisaa. Kertoo omaa kieltään kahdesta oman aikansa tilastollisesti menestyksekkäimmistä kuljettajista.
Tukkaan tuli myös tällä kaudella pitkästä aikaa tallikaverilta loppupisteissä ja kyseessä on ensimmäinen kerta, kun seitsenkertaisen mestarin pätkii kuljettaja, joka ei ole voittanut maailmanmestaruutta. Aiemmin urallaan Hamilton on hävinnyt Fernando Alonsolle debyyttikaudellaan, vaikkakin McLaren-kaksikko oli tasapisteissä. Sen lisäksi Jenson Button keräsi kaudella 2011 Hamiltonia enemmän pisteitä.
Mercedeksen ja Hamiltonin kannalta onkin syytä toivoa, että ensi kaudella he onnistuvat tosissaan haastamaan kuumimman kärjen, sillä kyllähän seitsemän maailmanmestaruuden arvoinen kuljettaja sinne kuuluu.
LUE MYÖS: F1-kuskien ansiot julki – listauksessa uusi palkkakuningas
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta