Mattia Binotto oli jo viime kauden jälkeen lähtökuopissa – tämä takasi vuoden jatkoaikaa
Tiistaina vahvistettiin Ferrarin tallipäällikön Mattia Binotton jättävän tehtävänsä kuluvan vuoden lopussa.
Uutista osattiin odottaa viime aikaisten huhujen perusteella, vaikka italialaistallista ne kiistettiinkin.
Binotto luotsasi Italian kansan ylpeyttä yhteensä neljän kauden ajan, eikä Ferrarilla tunnetusti olla kärsivällisiä, mikäli tulokset eivät ole odotettuja. Etenkin tällä kaudella punaiset saivat runsaasti lokaa niskaansa esimerkiksi erikoisten taktiikoiden johdosta, vaikka auto oli etenkin kauden alussa valmis haastamaan tosissaan maailmanmestaruudesta.
Taktiset mokat, kuljettajien ajovirheet sekä auton epäluotettavuus lopulta suistivat Maranellon ylpeyden pikavauhdilla ulos mestaruustaistosta. Kuljettajien -sekä valmistajien MM-sarjan kakkostila ei riittänyt ja sirkuksen vetäjä vaihtuu jälleen kerran.
Auto, Motor und Sportin mukaan Binotto oli lähtökuopissa jo vuosi sitten ja kertoo myös syyn vuoden jatkoajalle. Ferrarilla etsittiin jo kauden 2021 jälkeen korvaajaa tallin johtoon ja julkaisun mukaan he olisivat kosiskelleet McLarenin sekä Red Bullin tallipomoja, Andreas Seidlia sekä Christian Horneria, mutta olivat odotetusti kohteliaasti kieltäytyneet moisesta pestistä.
Lyhykäisyydessään potentiaalisten korvaajien lista oli lopulta niin pieni, että Binotto sai jatkaa vielä tämän kauden Ferrarin tallipäällikkönä. Seuraavaksi odotellaankin italialaistallin ilmoitusta seuraavasta tallipomosta. Vahvimmin huhupuheissa Binotton seuraajaksi on nimetty Alfa Romeon tallipäällikkö Frederick Vasseur sekä tehtävänsä F1-sarjan johtotehtävissä juuri päättänyt Ross Brawn.
LUE MYÖS: Italiasta kantautuu hurjia huhuja – takavuosien Ferrari-nero ehdolla tallipäälliköksi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa