Avausharjoituksessa todella tiivis kärki – Valtteri Bottas hyvässä vauhdissa

Brasilian GP:n ensimmäiset ja ainoat harjoitukset ennen aika-ajoja on saatu pakettiin. Nopeinta vauhtia piti Red Bullin Sergio Perez.
Kolmen kärjessä oli todella tiukkaa, joka lupaa hyvää jo perjantaina myöhemmin ajettavia aika-ajoja varten. Ferrarin Charles Leclerc oli toiseksi nopein, jääden vain neljä tuhannesosaa Perezin kärkiajasta. Kolmanneksi kiilasi maailmanmestari Max Verstappen toisella Red Bullillaan. Hollantilainen jäi kahdeksan tuhanneosan päähän tallikaverinsa kärkiajasta.
Tunnin mittaisessa harjoitussessiossa ei suurempaa draamaa nähty. Kuljettajat hakivat alusta asti hyvää kierrosaikaa valmistellakseen autojaan aika-ajoihin sprinttiformaatista johtuen.
Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas oli lupaavassa vauhdissa. Nastolalainen oli session yhdeksänneksi nopein ja jäi kärjestä noin kuusi kymmenystä.
Aika-ajot ovat luvassa kello 21:00 Suomen aikaa. Ensimmäisen harjoituksen tulosluettelon näet alta.
Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.
LUE MYÖS: Ferrarin taisto Mercedestä vastaan vaikeutuu – Carlos Sainzille lähtöruuturangaistus
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat