Red Bull on huolestunut FIA:n tuoreesta palkkauksesta – kyseessä Toto Wolffin entinen luottohenkilö
Hollantilaisjulkaisu De Telegraaf raportoi perjantaina, että Red Bullilla ihmetellään FIA:n tuoretta palkkausta. Kesällä ilmoitettiin, että autoliiton pitkäaikainen moottoriurheilun kansliapäällikkö Peter Bayer jättää paikkansa välittömästi. Hänen paikalleen valittiin toistaiseksi rooliin Shaila-Ann Rao.
Rao toimi ennen uutta pestiään Mercedeksen juridisessa osastossa. Hän kuului pitkän aikaa tallipäällikkö Toto Wolffin luottohenkilöihin, mikä on nostattanut kulmia kilpailija Red Bullin riveissä.
Hollantilaisivuston lähteiden mukaan Red Bull syyttää Raoa budjettitietojen vuotamisesta eteenpäin. Julkista syytettä ei ole kuitenkaan toistaiseksi annettu. Näin salaisen tiedon vuotaminen FIA:lta on kuitenkiin herättänyt kysymyksiä, kuinka muut tallit saivat tietoonsa mahdollisen budjettirikkeen, joka lopulta osoittautui oikeaksi.
Raon palkkaus ei kuitenkaan suuressa kuvassa poikkea FIA:n käytäntömallista mitenkään. Esimerkiksi FIA:n finanssisääntöjen valvoja Federico Lodi on entinen Red Bull -työntekijä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Franco Colapinto jatkaa Alpinella
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Vain Red Bullilla F1-paikkoja vapaana