Tässä ovat Nyck de Vriesin vaihtoehdot ensi kaudeksi – tulevaisuus ei omissa käsissä
F1-sarjan edellisessä osakilpailussa väkevän debyyttikilpailunsa ajanut Nyck de Vries kertoo vaihtoehtonsa ensi kaudeksi.
27-vuotias hollantilainen on odottanut mahdollisuuttaan kuninkuusluokassa jo vuosia ja pääsi viimein Italian GP:ssä näyttämään taitonsa. De Vries tuurasi Williamsilla Alex Albonia, jolla todettiin leikkaushoitoa vaatinut umpilisäkkeen tulehdus.
Hollantilasen debyytti meni nappiin ja hän toi piskuisen Williamsin välittömästi maaliin pistesijoilla, sijoittuen yhdeksänneksi. De Vriesille luulisi nyt viimeistään olevan ottajia, kun kuninkuusluokassa on vielä viimeiset tallipaikat jakamatta ensi kaudeksi.
De Vries vieraili kotimaassaan hollannissa eräässä tv-ohjelmassa vieraana ja avasi tulevaisuuden näkymiään.
– En tiedä, olenko sellaisessa luksustilanteessa, että voisin itse valita. Se ei suurimmaksi osaksi ole minun käsissäni. Olen jutellut Williamsin kanssa jo pidemmän aikaa ja se olisi looginen askel, kertoo de Vries.
– Alpineen olen ollut yhteydessä kesäkuusta saakka ja testaan heille ensi viikolla Budapestissa, jatkaa hollantilainen.
Alpine ajattaa neljää kuljettajaa ensi viikolla Hungaroringin radalla Budapestissa, jossa he arvioivat vaihtoehtojensa pätevyyksiä. De Vriesin lisäksi Alpinen puikoissa uskotaan nähtävän entinen F1-kisakuski Antonio Giovinazzi, Alpinen junioriakatemian Jack Doohan sekä IndyCar-tähti Colton Herta.
De Vries joutuu kuitenkin vielä odottelemaan pitkään varmistuksia tulevaisuudestaan, sillä Alpine on ilmoittanut, ettei heillä ole vielä kiirettä lyödä lukkoon Esteban Oconin tallikaveria. Alpinen pitkän aikaikkunan lisäksi Williams odottaa Logan Sargeantin kohtaloa, joka on heidän akatemiakuljettajiaan ja yrittää kuluvan kauden F2-sarjasta raapia itselleen tarvittavat pisteet superlisenssiin.
De Vries paljastaa myös keskustelleen Red Bull -leirin neuvonantajan Helmut Markon kanssa mahdollisesta ajopaikasta AlphaTaurilla. Tämä vaihtoehto taas vaatii sen, että Pierre Gasly vapautetaan Alpinelle, johon ranskalaista on huhuiltu.
– Kuten mediakin sen noteerasi, kävin tapaamassa Helmut Markoa Itävallassa. Siinä ovat kaikki faktat, niputtaa de Vries mahdollisuutensa.
– Mistä tahansa saisin vakituisen paikan, olisin tyytyväinen. Meidän täytyy katsoa kuinka asiat kehittyvät tulevina päivinä ja viikkoina. Kuten sanoin, se ei ole pääosin käsissäni, sanoi de Vries.
Lähde: motorsport.com
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus