Mercedes huimassa vauhdissa Hollannin harjoituksessa – Valtteri Bottaksen kyyti kadoksissa
Hollannin kisaviikonlopun ensimmäinen harjoitussessio päättyi pienoiseen yllätykseen. Kärkitallien vauhdista tällä kaudella pudonnut Mercedes valtasi kärkisijat vahvalla tekemisellä.
George Russell ajoi kärkiajan ennen tallikaveri Lewis Hamiltonia. Kaksikon välinen ero oli noin kaksi kymmenystä. Kaksikkoa seurasi Ferrarin Carlos Sainz noin kolme ja puoli kymmenystä kärkiajasta.
Kotikisaansa huimassa vireessä saapunut Max Verstappen ei saanut ajoaikaa vyölleen teknisen vian takia. Hollantilaisen vaihdelaatikko sanoi itsensä irti vain muutaman kierroksen jälkeen, mikä jätti Verstappenin jumiin radalle. Red Bullilla tulee kirre korjata miehen kilpuri toiseen harjoitukseen mennessä. Tallikaveri Sergio Perez oli seitsemäs.
Valtteri Bottaksen vauhti oli pahasti kateissa. Suomalainen löytyi sijalta 18, peräti 2,5 sekuntia kärkeä perässä. Positiivista oli kuitenkin se, että Bottas onnistui ajamaan hyvän määrän kierroksia (21) jo heti ensimmäiseen harjoitukseen.
McLarenin vauhti oli toiveita herättävää. Viime viikonloppuna nollille jäänyt brittitalli löytyi sijoilta neljä ja viisi. Charles Leclerc oli kuudes.
Kärkikymmenikön täydensivät Alpinet sekä Alex Albon.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat