Alpine-kuljettaja ei kannata Pierre Gaslyn palkkausta – kertoo oman valintansa
Alpinen Esteban Ocon ei kannata tallinsa suunnitelmaa palkata Pierre Gasly ranskalaistalliin ensi kaudeksi. Organisaation täytyy korvata Aston Martinille loikkaava Fernando Alonso ensi kaudeksi.
Tallin ykkösvalinta on huippulupaus Oscar Piastri, mutta ranskalaistalli näyttäisi jäävän nuolemaan näppejään aussin kohdalla. McLaren on solminut miehen kanssa alustavan sopimuksen, vaikka Alpine julkistikin jo Piastrin sopimuksen. Piastri itse ei halua ajaa Alpinella, joten FIA joutui puuttumaan tilanteeseen. Päätös Piastrin tulevaisuudesta on määrä julkistaa lähipäivinä.
Alpine varautuu kuitenkin heille negatiiviseen päätökseen, joten talli on alkanut kartoittaa mahdollisia varamahdollisuuksia. Tuoreiden raporttien mukaan Red Bull on valmis päästämään Gaslyn Alpinelle rahakasta korvausta vastaan.
Ocon sekä Gasly eivät julkisesti tule toimeen lainkaan. Osapuolet sanovat pystyvänsä työskentelemään samassa tallissa, mutta palkkauksessa olisi riskinsä. Ocon itse ei halua Gaslya tallikaverikseen, vaan on julkisesti kertonut kannattavansa Mick Schumacherin palkkausta.
– Jokainen tietää minun valintani, se on Mick, Ocon kommentoi Motorsport.comille.
– Hän on osoittanut taitonsa junioriluokissa, voittaen mestaruuksia. F1-sarjassa ei ole helppo aloittaa huonolla autolla. Minulla oli sama tilanne urani alussa. Uskon hänen suoriutuvan paremmassa autossa, mitä Alpine on.
– Vaikka se ei olisikaan hän, niin minun tehtäväni on joka tapauksessa sama. Haluan tehdä mahdollisimman hyvää työtä tallin kehittämiseen. Minä en valitse kuskeja, mutta talli tietää mielipiteeni.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle