Aston Martinilla kaasutteleva Sebastian Vettel jakaa ylistyssanoja McLaren-kuljettaja Daniel Ricciardolle.

Ricciardon ja McLarenin tiet eroavat jo kuluvan kauden jälkeen, sillä brittitalli osti aussikuljettajan viimeisen sopimusvuoden ulos. Näin ollen Ricciardo on vailla ajopaikkaa ensi kaudeksi.

Ricciardon ja McLarenin tilanne oli oletetusti kuuma puheenaihe torstain lehdistötilaisuudessa Belgiassa ja kommenttinsa tapauksesta jakoi myös uransa kuluvan kauden jälkeen päättävä Vettel.

– Ehkä minä tunnen liikaa sympatiaa F1-kuljettajia kohtaan, mutta olin erittäin surullinen kuullessani, mitä Danielille tulee tapahtumaan, sanoo saksalaiskuljettaja.

– Mielestäni tuo on hyvin, hyvin vaikea tilanne olla mukana. Hän on edelleen yksi parhaista kuljettajista.

Vettel ajoi Ricciardon kanssa tallikavereina Red Bull -tallissa kaudella 2014 ja saksalaisen kohtalona oli tuolloin kokea hymyilevän australialaisen vauhti. Nelinkertainen mestari ei tätäkään ollut pilke silmäkulmassaan selvästikään unohtanut.

– Olen kisannut häntä vastaan ja kokenut sen ei niin mukavan tunteen tulla lyödyksi hänen toimestaan vuosia sitten. Uskon hänellä olevan edelleen hyvin paljon annettavaa, kehuu Vettel kilpaveljeään.

– En tiedä yksityiskohtia, mutta sanoisin McLarenin epäonnistuneen ottamaan hänestä sen potentiaalin, joka hänellä on. Surullista nähdä, minkälaiseen tilanteeseen hänet on ajettu, mutta toivotan kaikkea hyvää.

– Olen varma siitä, että lopulta hänen taitonsa sekä kykynsä, jotka hänellä ovat, tulevat paistamaan läpi, ylisti Vettel Ricciardoa.

Ricciardo kertoi keskiviikkona sopimuksen päätösuutisen yhteydessä hänen tiedottavan jatkostaan ”jossakin vaiheessa”. Australialaista ollaan tällä hetkellä vahvimmin viemässä Alpinelle, jonka riveissä hänet nähtiin kaudet 2019-20, jolloin tiimi tunnettiin vielä Renaultina.