Balsamia haavoihin – Kalle Rovanperä täräytti pohjat päätöserikoiskokeelle, Ott Tänak Belgian rallin voittoon
Hyundai-tallin Ott Tänak kaasutteli viikonloppuna ajetun Belgian rallin voittoon. Voitto oli toista kertaa peräkkäin korkeimmalla korokkeella seisseelle virolaiskuskille kauden kolmas.
MM-sarjaa ylivoimaisesti johtavan Kalle Rovanperän voittohaaveet murenivat jo perjantaina, kun Toyota-kuljettaja lipsautti rajusti ulos. Rovanperä pääsi jatkamaan rallia lauantaina ja teki tarvittavan työn sunnuntaina saavuttamalla jälleen kerran viisi lisäpistettä Power Stage -erikoiskokeen voitosta.
Rovanperän tallikaveri Esapekka Lappi ajoi takuuvarman rallin ja sijoittui hienosti kolmanneksi. Toyotan vahvaa panosta täydensi Elfyn Evans kakkossijallaan.
Rallin MM-sarjaa on jäljellä enää neljä osakilpailua. Rovanperän MM-johto on edelleen ylivoimainen, sillä eroa pisteissä toisena olevaan Tänakiin on 72 pistettä. Toyota-tähdellä on kolmen viikon kuluttua ajettavassa Kreikan rallissa mahdollisuus varmistaa uransa ensimmäinen maailmanmestaruus.
LUE MYÖS:
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Lewis Hamiltonilta varoitus Kimi Antonellille: ”Aion tehdä kaikkeni”
- Kuvat: F1-talli juhlistaa jalkapallon MM-kisoja näyttävällä erikoisvärityksellä
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Erno Kostamo loukkaantui vakavasti Mansaarella – huojentava päivitys: ”Välitöntä hengenvaaraa ei enää ole”
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla