Sebastian Vettelin isä paljastaa poikansa lopettamisen laukaisseen tekijän – ”Se satutti häntä niin paljon”
Yksi F1-historian suurimmista hahmoista siirtyy sivuun kauden päätteeksi, kun Sebastian Vettel jättää kuninkuusluokan. Vettel ilmoitti päätöksestään torstaina.
Saksalaisen mukaan päätös on tuore. Saksalainen laittoi syitä vaakakuppiin, mutta perhe-elämä vei lopulta voiton.
Vettelin isä Norbert Vettel paljasti, että ratkaiseva tekijä lopettamiselle nähtiin Itävallan osakilpailussa. Vettel otti kilpailunjohdon kanssa yhteen kuskikokouksessa, eikä kyyti kilpailussa lopulta riittänyt pohjasakka korkeammalle.
– Onhan se sääli, mutta minä ymmärrän häntä, Vettel kommentoi poikansa lopettamisesta.
– Hänen uransa oli loistava, mutta todellinen pohja nähtiin Itävallassa. Se sattui häneen niin paljon olla jumissa joukon perässä, kun vauhti ei vain riittänyt.
Isä-Vettelin mielestä Monza kuuluu hänen lempiratoihinsa. Sebastian nappasi uransa avausvoiton legendaarisella radalla Toro Rosson riveissä vuonna 2008.
– Haluan ehdottomasti matkata vielä kilpailuun tällä kaudella. Taidan valita Monzan, sillä siellä hän nappasi uransa ensimmäisen voiton. Matka nelinkertaisesti mestariksi alkoi sieltä.
LUE MYÖS:
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin