Haas julkisti uuden ”valkoisen Ferrarinsa” – tallipäällikkö myöntää vastustajan kopioinnin
Haasin kauden ensimmäinen sekä viimeinen päivityspaketti saatiin vihdoin kilpuriin Unkarin osakilpailua varten. Tiukalla budjetilla operoiva amerikkalaistalli on pystynyt valmistamaan osia niin, että ainoastaan Kevin Magnussen päivitetyn auton tälle viikonlopulle.
Haasin sekä Ferrarin yhteistyö on ollut suurennuslasin alla jo pidemmän aikaa. Ei ole salaisuus, kuinka läheisesti osapuolet työskentelevät kehitystyön parissa. Yllätyksenä ei myöskään tule se, kuinka paljon Ferrarin kauden 2022 -kilpuria on käytetty Haasin päivitysten mallina.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Erityisesti Haasin sivuponttoonit ovat saanet uudistusta. Ferrarilta tuttu ”kylpyammemuoto” on otettu käyttöön myös Magnussenin autoon. Myös ilmanohjaimet sekä auton takapää on lähes täysi kopio Ferrarilta.
Tallipäällikkö Günther Steiner ei kieltänyt kopiointipuheita.
– Minä odotan auton olevan nopea. Jos meitä syytetään kopioimisesta, niin miksi me kopioisimme Williamsia? En millään pahalla Williams, mutta kopiointi kannattaa vain parhailta.
Haas on jo valmiiksi kerännyt tällä kaudella enemmän pisteitä, kun kolmena edellisvuotena yhteensä. Magnussen on ollut ykköstähti, mutta nuori Mick Schumacher on myöskin saanut juonesta kiinni.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus