Ferrari ei kuunnellut Charles Leclercin ehdotusta rengasvalinnassa – ”Me emme tule koskaan voittamaan mestaruutta näin”
Ferrarin strategiatiimi esitti jälleen kyvyttömyyttään Unkarin osakilpailussa. Kilpailuun sijoilta kaksi ja kolme lähteneet Carlos Sainz sekä Charles Leclerc eivät lopulta yltäneet kumpikaan edes palkintopallille.
Ferrari lähetti kuskinsa radalle medium-seoksella. Kaksikko tuli kuitenkin ensimmäiselle pysähdykselleen todella aikaisin. Kilpailua johtanut Charles Leclerc halusi jatkaa toisella stintillään pidempään, mutta Ferrari ei ottanut miehen ehdotusta kuuleviin korviinsa.
Leclerc otettiin varikolle, ja hänelle vaihdettiin kovin rengasseos. Tämä ei toiminut alkuunkaan, ja Leclerc putosi lopulta kuudenneksi.
– Minä sanoin, että olen todella tyytyväinen mediumilla. Halusin mennä sillä setillä mahdollisimman pitkälle. Auto tuntui hyvälle, Leclerc aloitti Motorsport.comin haastattelussa.
– En tiedä, miksi päätimme toisin.
– Emme tule koskaan voittamaan mestaruutta näin. Tämä oli katastrofi. Meidän on pakko olla parempia. Nyt tuntuu siltä, että meillä on joka kilpailussa jotain häikkää.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat